Ilta Sanoma

Suomalaiset kertovat kyselyssä, millaista on harrastaa seksiä eri-ikäisen kumppanin kanssa.

"Nuorempi ei oikein osannut rentoutua kun taas vanhempi antoi kunnon kyydit", kuvailee 42-vuotias mies. Kuva: Colourbox

Onko sinulla ollut koskaan seksisuhdetta selvästi eri-ikäisen kumppanin kanssa?

Monella on, selviää Ilta-Sanomien seksikyselystä.

- Varsinkin nuorena opiskelijana pidin itseäni vanhemmista naisista. Suurin ikäero on ollut 27 vuotta itseäni vanhempaan leskeen, jota tapailin harvakseltaan muutaman vuoden ajan. Hän oli vain muutamia vuosia äitiäni nuorempi. Hieno rakastelukumppani, estoton, miestä kaikin tavoin hyvänä pitävä, ja hän nautti suuresti kunnon ryskytyksestä, sanoo kuusikymppinen mies.

Suuri ikäero voi yhä kohahduttaa. Sinänsä se ei ole ongelmallinen, jos pari ei itse koe niin, ja suhteen molemmat osapuolet ovat täysi-ikäisiä.

- Noin kymmenen vuoden ikäero on ollut monenkin kanssa. Tykkään vähän vanhemmista miehistä, vaikka avioiduin samanikäisen kanssa lopulta, kertoo 39-vuotias nainen.

Iän saattaa myös huomata.

- Nuoremman kanssa seksi oli todella kiihkeää ja rajumpaa, vanhemman kanssa hyvin osaavaa ja rauhallista. Ikä todellakin näkyy, sanoo 41-vuotias nainen.

Suomalaiset kertovat:

"VANHEMMAN naisen kanssa. Työpaikan juhlissa tavattiin. Hän oli naimisissa ja minä sinkku. Työpaikan juhlien jälkeen otettiin hotellista huone ja porhallettiin aamuun asti. Aamulla realiteetit palasivat ja alkoikin miettiminen, että mites tästä jatketaan normaaliin. Nainen olisi halunnut myöhemmin lisää, minä en." - Mies, 47

"KUN olin 37-vuotias, minulla oli paikallisessa ravintolassa silmäpeliä nuoremman kanssa. En vielä tiennyt hänen oikeaa ikäänsä. Illan jälkeen tultiin luokseni, ja vähän sekstailtiin, mutta poika ei oikein tiennyt mitä tekee. Aamulla selvisi hänen ikänsä: 21 vuotta. Sen jälkeen jätin omaan ikääni nähden nuoret kollit huomiotta." - Nainen, 53

"MINUA 15 vuotta nuorempi mies (hän oli 20 ja minä 35) kertoi fantasioivansa vanhemmasta naisesta. Menimme sänkyyn, ja hän oli haltioissaan. Kehui minut maasta taivaisiin, ja silmät loistivat innostuksesta. Seksi oli tavanomaista, mutta mieleeni on jäänyt, miten palvovasti hän minua katsoi. Hauska muisto." - Nainen, 35

"KAKSIKYMPPISENÄ huomasin vanhemman naisen vilkuilevan suuntaani. Menin tekemään hieman lähempää tuttavuutta ja pääsin saatille. Yö oli ikimuistoinen. Aamulla sain kuulla hänen olevan kaksi kertaa minua vanhempi eli nelikymppinen. Vieläkin voi kymmenen vuoden jälkeen lämmöllä muistella." - Mies, 30

"KUN olin 19 vai oliko se 20, minulla oli lyhyehkö salasuhde 42-vuotiaaseen mieheen. Muutama vuosi sitten minulla taas oli pitkähkö salaseksisuhde itseäni 17 vuotta nuorempaan poikaan. Se jatkuisi varmaan vieläkin, jollei hän olisi muuttanut toiselle paikkakunnalle." - Nainen, 41

"OLEN edelleen seksisuhteessa itseäni +10 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olen nuori, joten ikäero on vielä suuremman tuntuinen. Hän on se henkilö, joka on näyttänyt minulle, miltä seksin oikeasti kuuluu tuntua, ja miten mahtavaa se on oikeanlaisen ihmisen kanssa." - Nainen, 22

"OLIN 20-vuotias, ja jotenkin vanhemmat naiset kiinnostivat. Kerran baarista mukaan tarttui 42-vuotias nainen. Vietimme yhteisen yön, ja nainen olisi ollut halukas jatkamaan suhdetta tämänkin jälkeen. Itselleni se oli kertaluontoinen kokeilu." - Mies, 38

"Olin 24 ja mies oli 50. Seksi oli tajunnanräjäyttävää. Mies otti haluni huomioon paremmin kuin kukaan on koskaan ennen ottanut." - Nainen, 31 Kuva: Colourbox

"KAKSI kertaa olen ollut seksisuhteessa itseäni noin 10 vuotta vanhemman naisen kanssa. Kummassakin tapauksessa seksi oli parempaa kuin ikäisteni naisten kanssa. Naiset tiesivät mitä halusivat ja osasivat sekä antaa että ottaa. Ei ollut estoja." - Mies, 32

"OLIN reilu 40 ja mies 25-vuotias. Olihan se kiihkeää, ja sai toiselle opetettua vaikka mitä. Nuorena olin 19-vuotias, mies oli 35 vuotta. Oli hauskoja hetkiä. Seksi on seksiä, olipa iät mitä vain. Kemiat merkitsee, ei ikä." - Nainen, 44

"REILUSTI vanhemmat tietävät paremmin, miten nainen tyydytetään. Reilusti nuoremmat ovat taas olleet niin innokkaita ja kokemattomia, että on tuntunut kuin olisi itse ollut seksijumalatar tai vastaavaa." - Nainen, 33

"NUOREMPANA olin kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa. Seksi oli upeaa. Intohimoista. Myös nykyinen kumppanini on vanhempi, mutta nyt siitä on haittaa. Halumme eivät kohtaa. Hänellä ei ole enää kiinnostusta." - Nainen, 50

"10 VUOTTA vanhempi, ei koskaan oltu muuta kuin panokavereita. Hän opetti minulle asioita, ja sain kokeilla kaikkea mitä halusinkin. Uskalsin olla se mitä olen. Hän hankki minulle myös ensimmäisen naiskokemuksen." - Nainen, 32

"VANHIN on ollut lähes 70-vuotias, nuorin joku 18-vee. Vanhempi antoi elämäni ensimmäisen orgasmin, ja nuorella oli niin iso, että välillä piti keskeyttää. Että kummassakin hyviä puolia." - Nainen, 40

"NUORENA harrastin seksiä itseäni noin 20 vuotta vanhemman kanssa, ja nyt vanhempana yli kymmenen vuotta nuorempien kanssa. Iällä ei ole merkitystä, jos muuten on kipinää." - Nainen, 42

"REILUSTI nuorempien sekä vanhempien kanssa on ollut seksiä. Nuoret ovat ihanan energisiä ja vauhdilla mukana hommassa. Vanhemmat toimivat upean määrätietoisesti ja kokemuksella hommat hoitaen." - Mies, 44

"ON ollut parikymmentä vuotta vanhempi ja melkein yhtä paljon nuorempi. Vanhempi mies oli selvästi hellempi ja otti minut huomioon. Nuorempi taas jaksoi useamman kerran peräkkäin." - Nainen, 48

"YKSI oli 10 vuotta vanhempi. Kiva kokemus seksissä ja muutenkin. Sitten 10 vuotta nuorempi, mutta seksi oli kurjaa, huonoa ja tyhjää. En saanut siitä suhteesta irti mitään." - Nainen, 65

"MIEHENI on 20 vuotta minua vanhempi. Seksi on mahtavaa. Olemme keski-ikäisiä molemmat, ja nautimme villistä ja vapaasta seksistä nyt kun molempien lapset ovat aikuistuneet." - Nainen, 44

"VANHEMMAN herrasmiehen kanssa oli lyhyt seksisuhde. Mr. Silver Fox oli 25 vuotta minua vanhempi. Mutta se ei näkynyt missään, ennemmin tuntui - ja hyvältä tuntuikin!" -Nainen, 36

"SUURIN ikäero niin, että nainen oli minua 15 vuotta nuorempi. Yllätyin kuinka itsevarma ja ronski hän oli sängyssä. Yksi parhaista seksikumppaneistani." - Mies, 37

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia verkkokyselyllä 10.-13.6.2022. Kyselyyn vastasi yhteensä 1?566 ihmistä.

Ilta Sanoma
samedi 30 juillet 2022 22:15:00 Categories: Ilta Sanoma Seksi & Parisuhde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.