Suomen Pankin tekemän arvion mukaan Kiinan bruttokansantuote kutistui toisella vuosineljänneksellä noin kaksi prosenttia verrattuna vuoden takais" /> Suomen Pankin tekemän arvion mukaan Kiinan bruttokansantuote kutistui toisella vuosineljänneksellä noin kaksi prosenttia verrattuna vuoden takais" />

YLE


Maailman toiseksi suurimmalla kansantaloudella ei näytä menevän hyvin.

Kiinan tilastoviraston mukaan maan bruttokansantuote (bkt) kasvoi huhti-kesäkuussa 0,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Kasvu on virallistenkin lukujen valossa hidastunut merkittävästi, ja keskeinen syy siihen on koronavirustapausten vuoksi tehdyt laajat sulut.

Todellisuudessa Kiinan taloustilanne on kuitenkin tätäkin synkempi. Suomen Pankin tekemän arvion mukaan Kiinan talous ei kasvanut huhti-kesäkuussa lainkaan viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna vaan se supistui noin kaksi prosenttia.

- Kiinan virallisille luvuille ei kannata antaa paljoa painoarvoa. Varsinkaan mitään desimaaleja ei kannata virallisissa luvuissa katsoa, sanoo vanhempi ekonomisti Riikka Nuutilainen Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksesta.

Viimeksi keväällä Kiinan virallisten lukujen epäluotettavuus herätti laajaa keskustelua. Huhtikuussa Kiina kertoi sen talouden vuosikasvun olleen 4,8 prosenttia, mikä oli enemmän kuin analyytikot odottivat. Lukema oli myös ristiriidassa monen muun talousmittarin kanssa. Nordean Suomen pääekonomisti Tuuli Koivu kommentoi tuolloin STT:lle, että Kiina näyttää vanhojen tapojensa mukaisesta ryhtyneen manipuloimaan lukuja propagandatarkoituksissa.

Automatisoitu desinfiontilaite liikkuu rautatieasemalla suoja-asuun verhoutuneen työntekijän edessä.
Kiinan tiukka koronapolitiikka ja kaupunkien sulut ovat keskeinen syy synkkiin talouslukuihin. Chine Nouvelle / AOP

Miksi Kiina vääristelee bkt-lukujaan?

Nuutilaisen mukaan Kiinan lukuja kaunistellaan monesta syystä. Bkt-lukuihin kohdistuu paljon poliittista painetta. Maa julkaisee vuosittain kasvutavoitteensa, joka päätetään hallinnon ylimmillä portailla.

- Kasvutavoitteeseen pääseminen on poliittisen johdon eräänlainen onnistumismittari, jota pidetään paljon esillä, sanoo Nuutilainen.

- Jos näyttää siltä, ettei toivottuun kasvuun olla päätymässä, se tehdään viime kädessä tilastoja kaunistelemalla.

Bkt-luvuilla on Nuutilaisen mukaan myös suuri merkitys ruohonjuuritasolla. Kasvutavoitteisiin pääseminen voi vaikuttaa resursseiden jakamiseen ja se synnyttää kilpailua eri alueiden, yritysten ja sektoreiden kesken. Useamman kerran lukujen manipulointia on paljastunut juuri alueellisella tasolla, Nuutilainen sanoo.

Toisaalta Kiinan kasvuluvuilla on myös suurvaltapoliittisia tavoitteita. Presidentti Xi Jinping on The Wall Street Journal -lehden mukaan sanonut alaisilleen, että heidän on varmistettava maan kasvulukujen olevan tänä vuonna parempia kuin Yhdysvaltojen.

Kasvutavoitteen karkaaminen myönnetään

Kiinan tälle vuodelle asetettama talouskasvutavoite on yli viisi prosenttia.

Tällä viikolla kuitenkin kerrottiin kommunistisen puolueen kokouksen jälkeen, ettei Kiina tule saavuttamaan tätä tavoitetta. Kiina raportoi myös virallisissa bkt-luvuissa sen, että huhti-kesäkuussa maan talous supistui reilu kaksi prosenttia tämän vuoden alkuun verrattuna.

Nuutilainen pitää hyvänä uutisena sitä, että kasvutavoitteen karkaaminen tunnustetaan myös puolueen taholta.

- Se tarkoittaa, ettei ole niin suuri tarve tehdä yltiömäisiä infrastruktuurihankkeita, joiden tarkoituksena on nostaa kasvulukuja, mutta jotka eivät ole muuten kannattavia.

Myös bkt-lukujen kaunistelu saattaa vähentyä, kun kovista kasvutavoitteista luovutaan, Nuutilainen arvioi.

Vanhempi tutkija Riikka Nuutilainen Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksesta BOFITista
Bkt-lukuihin kohdistuu Kiinassa suuria paineita, sanoo vanhempi ekonomisti Riikka Nuutilainen Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksesta.Rami Moilanen / Yle

Kiinan talouskasvu sakkaaminen tuntuu myös Suomessa

Kiinan talouden yllä on joka tapauksessa tummia pilviä. Haasteena ovat etenkin kuluttajien heikko luottamus talouteen sekä kiinteistösektorin ongelmat ja rakentumisen vähentyminen.

Kun Kiinan talouskasvu sakkaa, tuntuvat sen vaikutukset laajalla.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisi tällä viikolla maailmantalouden ennusteensa, jossa Kiinan kasvuennustetta laskettiin kevään ennusteesta. Kiinan tämän vuoden vuosikasvuksi IMF ennustaa 3,3 prosenttia.

Kiinan talouskasvun hidastuminen synkistää myös maailmantalouden näkymää. IMF:n mukaan maailma saattaa olla "pian maailmanlaajuisen taantuman partaalla".

Suomen Pankin Nuutilaisen mukaan Kiinan talouskasvun heikentyminen vaikuttaa suoraan myös moniin suomalaisiin yrityksiin, sillä Kiinan markkinat ovat niin suuret ja merkittävät.

Esimerkiksi hissivalmistaja Kone kertoi huhti-kesäkuun tulosjulkistuksensa yhteydessä, että yhtiön tulosluvut kärsivät Kiinan koronasuluista.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 31.7. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Euroopalle "Kiina-riskien" laukeaminen olisi vielä kivuliaampaa kuin Venäjän kaasusta irtautuminen, sanoo asiantuntija

Kiinasta voi tulla maailman suurin talousmaa 10 vuoden kuluttua, ja siihen liittyy riskejä länsimaille - "kannattaa ainakin olla silmät auki"

samedi 30 juillet 2022 20:40:36 Categories: Kiina YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.