Ilta Sanoma

Yhdysvalloissa kaupattiin torstaina natsisymbolein varustettu kultakello yli miljoonan dollarin hintaan. Saksalaismedian mukaan Adolf Hitlerin kelloksi väitetty esine on todennäköisesti väärennös.

Adolf Hitlerin rannekelloksi väitetty esine huutokaupattiin Yhdysvalloissa yli miljoonalla eurolla.

Adolf Hitlerin rannekelloksi väitetty esine huutokaupattiin Yhdysvalloissa yli miljoonalla eurolla. Kuva: ZUMA / MVPhotos, Alexander Historical Auctions

Yhdysvalloissa Marylandin osavaltiossa järjestetyssä huutokaupassa myytiin torstaina väitetysti Adolf Hitlerille kuulunut kultakello 1,1 miljoonan dollarin eli noin 1,08 miljoonan euron hintaan.

Rannekellon huutokaupannut Alexander Historical Auctions kertoo verkkosivuillaan, että Hitler sai rannekellon todennäköisesti 44-vuotislahjaksi 20. huhtikuuta vuonna 1933.

Huutokaupan esitteen mukaan liittoutuneiden ranskalaissotilas löysi kellon 4. toukokuuta 1945, kun hänen joukkonsa saapuivat Hitlerin alppihuvilalle Berchtesgadeniin. Kerrotaan, että kello pysyi vuosikymmeniä sotilaan suvun hallussa.

Kuva: Alexander Historical Auctions

Kello on varustettu käännettävällä kotelolla. Siihen on kaiverrettu Kolmannen valtakunnan kotka, hakaristi ja nimikirjaimet A.H.

Kellossa on kolme päivämäärää: 20.04.89, 30.01.33, 05.03.33. Ensimmäinen viittaa Hitlerin syntymäpäivään vuonna 1889. Toinen päivään, jolloin Hitler nimitettiin valtakunnan liittokansleriksi. Kolmantena päivämääränä Hitlerille myönnettiin kansallissosialistisen puolueen vaalimenestyksen myötä käytännössä yksinvalta.

Spiegel-lehti huomauttaa, että kello huutokaupattiin huomattavasti alle alkuperäisen hinta-arvion, joka oli jotain kahden ja neljän miljoonan dollarin väliltä.

Kovasta huutokauppahinnasta huolimatta kultakello on todennäköisesti väärennös, kertoo Die Welt -lehti. Se perustaa väitteensä alankomaalaisen toimittajan Bart F. M. Droogin tutkimuksiin. Droog on vuosia paljastanut Hitler-väärennöksiä ja on tähän mennessä ollut aina oikeassa, Die Welt kirjoittaa.

Lehden mukaan on kuitenkin täysin varmaa, ettei natsidiktaattori koskaan pitänyt kelloa, sillä Hitler käytti rannekelloa harvoin jos koskaan. Sen sijaan hänellä oli taskukellot, mutta hän ei juuri koskaan käyttänyt niitäkään. Useimmiten hän kysyi aikaa palvelijaltaan tai muilta seurueensa jäseniltä.

Kuva: Alexander Historical Auctions

Die Weltin mukaan kellossa on useita outoja yksityiskohtia: esimerkiksi kolmas päivämäärä 05.03.1933 oli kansallissosialistisessa ideologiassa kaikkea muuta kuin juhlapäivä.

On mahdotonta arvioida, milloin useiden eri valmistajien osista koostuva kello ja sen kaiverrukset on tehty. Patinan puuttuminen kaiverruksista on joka tapauksessa varoittava merkki.

Kuva: Alexander Historical Auctions

Jaeger-LeCoulture ei ole antanut aitoustodistusta kellolle. Sen mukaan sillä ei ole ollut kelloseppää nimeltä Huber, jonka nimi on kirjattu kellotauluun.

-?On selvää, että ilman aitoustodistusta vain täysin hölmöt tekevät tarjouksia tästä esineestä, Droog totesi ennen huutokauppaa Die Weltille.

Kuva: Alexander Historical Auctions

Juutalaiset johtajat ovat vaatineet koko huutokaupan peruuttamista. Euroopan juutalaisyhdistyksen puheenjohtaja, rabbi Menachem Margolin on kutsunut natsiesineiden huutokauppaamista "vastenmieliseksi". Margolinin mukaan huutokauppa antaa tukensa niille, jotka ihannoivat sitä, mitä natsipuolue edusti.

-?Ostajille tarjotaan mahdollisuus huvittaa vierasta tai läheistä esineillä, jotka kuuluvat kansanmurhaajalle ja hänen kannattajilleen, Margolin painotti avoimessa kirjeessä.

Samaisessa huutokaupassa kaupiteltiin Hitlerin väitetyn kultakellon lisäksi muun muassa Eva Braunin terrierin kaulapanta, natsien johtohahmojen ruokailuvälineitä ja samppanjalaseja.

Ilta Sanoma
samedi 30 juillet 2022 18:35:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.