Ilta Sanoma

Lewis Hamilton pitää muotivalinnoillaan taskut kepeänä.

Lewis Hamiltonilla oli päällään taas mitä erikoisemmat vermeet.

Lewis Hamiltonilla oli päällään taas mitä erikoisemmat vermeet. Kuva: Bernadett Szabo / Reuters

F1-varikolla nähdään tänäkin viikonloppuna muotinäytökseen verrattava näytös, kun kuljettajat tuovat asuillaan varikon catwalkilla persoonaansa esille. Lajin ylivoimainen muotiguru Lewis Hamilton säväytti tuttuun tapaan myös Unkarissa.

Tällä kertaa Hamilton oli valinnut ylleen valkoisen paidan, jossa oli vihreitä laikkuja. Päähineenä Mercedeksen brittiässällä oli keltainen myssy, jossa oli sinisiä palluroita.

Kuva: BERNADETT SZABO

Moottoriurheilusivusto Motorsport otti tehtäväkseen selvittää, mistä vaatteet ovat peräisin.

Jäljet johtavat italialaisomisteisen Monclerin kauppaan, josta Hamiltonin käyttämät vaatekappaleet eivät ihan pikkusummalla irtoa mukaan.

Hamiltonin käyttämästä paidasta saa pulittaa vajaat 500 euroa ja komeasta päähineestäkin noin 530 euroa.

Valtteri Bottaksen tallikaveri Guanyu Zhou puolestaan rokkasi varikolla italialaisen muotitalo Pradan luksusvaatteita. Kiinalainen oli sonnustautunut merkin valkoiseen t-paitaan ja hattuun.

Motorsportin mukaan Zhoun hatun myyntihinta on noin 700 euroa ja t-paidan 1?250 euroa.

Kuva: BERNADETT SZABO

Viime viikonloppuna Ranskassa Kummeli-elokuvasta tutussa hatussa esiintynyt Bottas valitsi Unkarissa tallitoveriinsa nähden varsinaisen budjettiratkaisun.

Lue lisää: Valtteri Bottaksen hatusta bongattiin uskomaton yksityiskohta

Suomalaisen päässä nähtiin tällä kertaa punavalkoruudullinen kalastajahattu. Sen etupuolella on ranskalaisen elintarvikemerkki Cochonoun logo.

Sosiaalisessa mediassa moni onkin arvellut Bottaksen saaneen hattunsa ilmaiseksi Ranskan ympäriajon yhteydessä, jossa hän oli seuraamassa naisystävänsä Tiffany Cromwellin otteita.

Lue lisää: Valtteri Bottas auttoi Tiffany-rakastaan kesken tämän työpäivän - some ihastui: "Hiton söpöjä"

Unkarissa ajetaan viikonloppuna kauden 13. kilpailu ennen kolmen viikon kesätaukoa.

Unkarin GP:n aika-ajot ajetaan lauantaina ja kilpailu kaasutellaan sunnuntaina.

Ilta Sanoma
samedi 30 juillet 2022 12:08:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.