Ilta Sanoma

Saksalaisjuoksija kertoi ajatuksistaan Eugenen MM-kilpailuissa.

Alica Schmidt juoksi Saksan väreissä Eugenessa.

Alica Schmidt juoksi Saksan väreissä Eugenessa. Kuva: Michael Kappeler / DPA Picture Alliance / MVPhotos

23-vuotias Alica Schmidt juoksi Saksan väreissä yleisurheilun MM-kilpailuissa Eugenessa. Hän edusti maataan 400 metrin viestissä ja samaisen matkan sekaviestissä.

Norjalaislehti Dagbladetin mukaan Schmidt on aiemmin luonut uraa myös juoksuratojen ulkopuolella. Hän on työskennellyt saksalaisen jalkapalloseuran Borussia Dortmundin fysiikkavalmentaja ja toiminut mallina Milanon muotiviikoilla.

Schmidt on saanut runsaasti huomiota paitsi urheilullisten kykyjensä myös ulkonäkönsä vuoksi. Kaikki sai alkunsa, kun Busted Coverage -sivusto julisti saksalaisen yhdeksi maailman seksikkäimmistä urheilijoista vuonna 2017.

Sittemmin Schmidtiä on tituleerattu kyseisellä nimikkeellä muun muassa New York Postissa ja The Sunissa.

Alica Schmidt asteli Milanon muotiviikoilla vuonna 2021.

Alica Schmidt asteli Milanon muotiviikoilla vuonna 2021. Kuva: Nick Zonna / IPA / PA Images / MVPhotos

Saksalaisurheilija ei itse näytä olevan leimasta moksiskaan.

- En välitä. En googlaa itseäni. En tiedä, mitä minusta kirjoitetaan, sillä keskityn suoritukseeni, Schmidt kuittasi Dagbladetilla Eugenen MM-kisoissa.

Hän kuitenkin kertoi näkevänsä itsensä ensisijaisesti urheilijana.

- On mukava kuulla, että minusta ollaan kiinnostuneita, mutta yritän olla ajattelematta sitä. Näen itseni tavallisena urheilijana, ja urheilu on se, mihin keskityn. Tavoitteeni on päästä vuoden 2024 olympialaisiin. Se on pitkäaikainen tavoitteeni, ja ensi vuonna on jälleen maailmanmestaruuskilpailut.

Ilta Sanoma
samedi 30 juillet 2022 11:09:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.