Ilta Sanoma

Festivaaleille jonottaneet purkavat tuntojaan somessa.

Uriah Heepin oli tarkoitus olla yksi illan pääesiintyjistä Pietarsaari Open Airissa.

Uriah Heepin oli tarkoitus olla yksi illan pääesiintyjistä Pietarsaari Open Airissa. Kuva: MIIKKA KIIMINKI

Perjantaina 29. heinäkuuta Pietarsaaren keskuskentällä oli tarkoitus rokata Pietarsaari Open Airin merkeissä. Esiintyjiksi oli buukattu niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia yhtyeitä.

Festivaalin piti alkaa kello 15.30 Cyan Kicksin keikalla, jonka jälkeen Uniklubin oli tarkoitus jatkaa festivaaliväen viihdyttämistä kello 17.

Festivaali perui kuitenkin kotimaisten yhtyeiden keikat vain hetkeä ennen esiintymisten alkua ja vetosi teknisiin ongelmiin. Lopulta koko festivaali jouduttiin perumaan.

Syyksi kerrottiin lavan turvallisuuspuutteet.

- Meille toimitettu lava ei vastannut turvallisuusstandardeja. Lavan turvallisuuspuutteet totesi meidän lisäksemme myös paikalliset viranomaiset sekä tapahtuman artistit, RH Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Riki Huhtala kommentoi tiedotteessa.

- Lavan puutteita yritettiin päivän aikana korjata, mutta valitettavasti aika loppui kesken eikä tapahtumajärjestäjälle jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun perua koko tapahtuma, tiedotteessa sanotaan.

Festivaaleille turhaan jonottaneet ovat purkaneet perumisilmoituksen jälkeen harmistumistaan Facebookissa. Osasta kommenteista käy ilmi, ettei jonottajia tiedotettu tilanteesta paikan päällä.

- Minimivaatimus järjestäjän osalta olisi että joku edes olisi jaksanut tiedostaa tästä asiasta kaikille jonossa kauan odottaville. Nyt jono venyi pari sataa metriä ihan uimahalliin asti. Ei olisi vaatinut paljon. Ihan uskomatonta! eräs festarikävijä kirjoittaa.

- Käsittämätöntä puuhastelua! toinen tylyttää.

- Surkeaa touhua.

Cyan Kicks oli tapahtuman toinen kotimainen kiinnitys.

Cyan Kicks oli tapahtuman toinen kotimainen kiinnitys. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehti

Osa oli saapunut Pietarsaareen pitkän matkan päästä, jopa ulkomailta saakka.

- Tätähän ei yksinkertaisesti voi uskoa todeksi, että esiintymislavaa ei saada kuntoon. Aivan surkeat järjestelyt. Anteeksiantamatonta. Samoin informointi ei voi olla surkeampaa. Rahat takaisin ja nopeasti. Voitte samalla myös maksaa lentolippumme Saksasta tämän täydellisen kämmentämisen takia. Yritän hillitä itseni, että en käyttäisi pahempaa kieltä, lukee yhdessä palautteessa.

- No tultiin sitten Loviisasta asti tänne. Kuka korvaa matkakulut?

- Me tultiin Luulajasta. Ihan pieni v-tutus päällä.

- Meillä 2 yötä hotellissa ja liput Netticketin kautta joka ei palauta rahoja kun ostettu liput epassilla vaan lahjakorttia. Ja ei asuta täällä vaan pohjoisessa joten ei tänne kyllä enää tulla toiste.

Festivaalijärjestäjän mukaan ostetut liput korvataan asiakkaille täysmääräisesti myös palvelupalkkion osalta. Lippurahojen peruutus alkaa keskiviikkona 3. elokuuta.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 22:43:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.