Ilta Sanoma

Yhdysvaltain ja Britannian suuret Chinook-kuljetushelikopterit lentävät Suomen ilmatilassa heinä-elokuun aikana.

Yhdysvaltain armeijan ja Britannian ilmavoimien valtavat Chinook-kuljetushelikopterit lentävät nyt Suomen yllä.

Helikopterit liittyvät Utin jääkärirykmentin erikoisjoukkojen harjoitukseen. Harjoitus on osa maavoimien täydentävää harjoitustoimintaa, jonka tarkoituksena on parantaa joukkojen yhteensopivuutta ja yhteistoimintaa.

Helikoptereita nähtiin lentävän muun muassa torstaina Pirkkalassa ja Tampereen taivaalla. Asiasta kertoi muun muassa Aamulehti.

Harjoitus alkoi 11. heinäkuuta Pohjois-Suomessa. Harjoitukseen osallistuu eri vaiheissa noin 180 amerikkalaissotilasta sekä Norjan ja Ruotsin sotilaita. Harjoitus päättyy 12. elokuuta.

Utin jääkärirykmentin esikuntapäällikkö Janne Sallila kertoo, että harjoitusten ensimmäinen vaihe on rauhoittumaan päin.

-?Viikonloppuna on rauhallista, silloin helikoptereita ei ilmatilassa juurikaan näy. Toiminta pyörähtää käyntiin taas maanantaina.

Sallila kertoo, että ensi viikosta lähtien harjoituksen painopiste muuttuu. Silloin valtavia Chinook-helikoptereita voi nähdä lentävän Etelä-Suomessa ja rannikko-ja merialueilla.

Jättimäinen kuljetushelikopteri lensi Iidesrannan yli Tampereella torstaina puolilta päivin.

Jättimäinen kuljetushelikopteri lensi Iidesrannan yli Tampereella torstaina puolilta päivin. Kuva: Esko Pihl

Sallilan mukaan Yhdysvaltojen CH-47 Chinook -helikoptereita on Suomessa kaksi. Lisäksi Yhdysvaltojen harjoitusosastoon kuuluu kaksi Black Hawk -helikopteria.

-?Harjoitustoimintaan on osallistunut myös Ison-Britannian ilmavoimien kaksi Chinook-helikopteria, jotka ovat operoineet Virosta käsin.

Suomalaisjoukoilla on käytössään NH90-kuljetushelikopterikalusto.

Chinook-kopterit ovat noin 30 metriä pitkiä ja kuusi metriä korkeita. Roottoreiden halkaisija on jopa 18 metriä. Jättimäiset helikopterit voivat lentää jopa yli 300 kilometriä tunnissa ja kopterin sisään mahtuu 55 sotilasta.

Jääkäriprikaatin apulaiskomentaja, eversti Jukka Kotilehto julkaisi keskiviikkona videon, kun Chinook-kopteri laskeutuu maahan.

Suuret Chinook-kopterit ovat olleet Janne Sallilan mukaan sotilaallisessa käytössä jo vuodesta 1962 lähtien.

-?Chinook-kopterit ovat hyvin suorituskykyisiä joukkojen ja materiaalin kuljetustehtäviin.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Chinookit lentävät Suomen ilmatilassa. Niitä on Sallilan mukaan osallistunut aiemminkin puolustusvoimien harjoitustoimintaan.

-?Kuljetushelikopterit ovat olleet mukana aiemmin Pohjois-Suomessa, myös talviharjoituksissa.

Yhdysvaltojen CH-47 Chinook ja puolustusvoimien NH90 -helikopterit Suomessa puolustusvoimien julkaisemassa kuvassa.

Yhdysvaltojen CH-47 Chinook ja puolustusvoimien NH90 -helikopterit Suomessa puolustusvoimien julkaisemassa kuvassa. Kuva: Puolustusvoimat

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 21:39:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.