Ilta Sanoma

Kansainvälinen jääpalloliitto on ollut vahvasti venäläisten käsissä.

Kansainvälisen jääpalloliiton kokous pidettäneen Suomessa, ja myös liiton venäläinen puheenjohtaja Boris Skrinnik tullee paikalle.

Kansainvälisen jääpalloliiton kokous pidettäneen Suomessa, ja myös liiton venäläinen puheenjohtaja Boris Skrinnik tullee paikalle. Kuva: Bjorn Larsson Rosvall / TT / Reuters, Anton Novoderezhkin / TASS / Sipa USA / MVPhotos

Urheilupolitiikkaa tarkasti seuraava internetsivusto Inside the Games uutisoi torstaina, että Kansainvälisen voimisteluliiton (FIG) kongressia ei järjestetä Norjassa.

Kongressi oli määrä pitää lokakuussa Sandefjordissa, mutta tapahtuma siirtyy muualle, koska norjalaisjärjestäjät kielsivät venäläisten ja valkovenäläisten delegaattien pääsyn maahan.

Päätöksen takana olivat Norjan olympia- ja paralympiakomitea, urheilun keskusjärjestö NIF ja kulttuuriministeriö. Norjan voimisteluliitto seurasi edellä mainittujen järjestöjen suosituksia.

NIF otti tiukan linjan venäläisiin ja valkovenäläisiin urheilijoihin ja urheilujärjestöihin heti Venäjän hyökkäyksen alettua ja on pitänyt kiinni linjastaan.

Suomessa tunnelmat ovat hieman toisenlaiset. Kansainvälinen jääpalloliiton (FIB) kongressi järjestetään hyvin todennäköisesti Suomessa syyskuussa.

Mikäli nykyiset matkustusmääräykset pysyvät voimassa, myös liiton venäläispuheenjohtaja Boris Skrinnik on tulossa paikalle.

Boris Skrinnik kuvattuna helmikuussa 2021.

Boris Skrinnik kuvattuna helmikuussa 2021. Kuva: Anton Novoderezhkin / TASS / Sipa USA / MVPhotos

Liiton hallitukseen kuuluu Skrinnikin lisäksi kymmenen jäsentä, joista ruotsalainen Per-Anders Gustafsson on 1. varapuheenjohtaja ja loput yhdeksän on varapuheenjohtajia. Tavallisia jäseniä hallitukseen ei liiton sivujen mukaan kuulu.

Suomalaisia hallituksessa on kaksi: lappeenrantalainen Leo Segerman ja helsinkiläinen Vadim Gripshun. Jälkimmäinen pelasi vuoteen 1991 Neuvostoliiton sarjoissa ja siirtyi sen jälkeen pelaamaan Ruotsiin ja Suomeen. Helsingissä asuvalla Gripshunilla on sekä Venäjän että Suomen kansalaisuus.

Segerman ei näe kongressin järjestämisessä ongelmia.

-?Meillä on puitteet kunnossa ja olemme itänaapuria lähellä, länsinaapuria ja muitakin, Segerman perustelee.

-?Meille on helppo tulla, Segerman sanoo.

Tarvittaessa osa voi seurata kongressia virtuaalisesti.

-?Jos joku ei pääse, niin ei pääse vaan on etänä mukana.

Norjalaisten edustama tiukka linja ei ole Segermanin mielestä toimiva Suomessa.

-?Niin kauan kuin kokousedustajilla on matkustusoikeus, he pääsevät maahan.

Lisäksi Segerman vetoaa FIB:n pykäliin.

-?Ei ainakaan Kansainvälisen jääpalloliiton säännöissä tai missään ohjeissa ole mitään, etteivät he voisi osallistua kokouksiin. Eihän jääkiekossakaan edustajia ole suljettu pois kokouksista.

Onko liiton hallituksessa ollut keskustelua esimerkiksi siitä, että FIB:n venäläinen puheenjohtaja astuisi sivuun ainakin toistaiseksi vai saako hän jatkaa hyökkäyssodasta huolimatta?

-?Hallitus on nimennyt kolmihenkisen työryhmän pohtimaan näitä kansainvälisiä määräyksiä, enkä halua lähteä spekuloimaan asiaa, Segerman sanoo.

Venäjä on suljettu pois jääpallon kansainvälisestä kilpailutoiminnasta.

Venäjä on suljettu pois jääpallon kansainvälisestä kilpailutoiminnasta. Kuva: Bjorn Larsson Rosvall / TT News Agency / REUTERS

FIB:n toimintaa ovat rahoittaneet ennen kaikkea venäläisyritykset, joille laji on tärkeä. Myös arvokisojen järjestäminen on ollut pitkälti venäläisten rahoittamaa toimintaa.

Kun MM-turnauksia on järjestetty Venäjällä, isännät ovat maksaneet kaikkien osallistuvien maiden ylläpidon ja kulut. Tämän ansiosta miesten MM-kisojen joukkuemäärä on noussut yli 20:n, ja luistimilla on nähty esimerkiksi Somalian sekä Mongolian joukkueet.

Nyt Venäjä on suljettu pois kilpailutoiminnasta, joten kansainvälisten turnausten järjestäminen on hankalaa. Suunnitteilla on ainakin tapahtuma, jossa olisivat mukana Ruotsi, Suomi ja Norja sekä neljäntenä Ruotsin alle 23-vuotiaiden maajoukkue.

Lisäksi miesten MM-kisojen rytmiä saatetaan muuttaa.

-?Naiset ja pojat pelaavat jo nyt joka toinen vuosi, joten ajatus miesten kisojen muuttamisesta samaan rytmiin ei ole huono, Segerman sanoo.

Miesten kisat pelattiin vuoteen 2003 asti joka toinen vuosi, mutta sen jälkeen MM-tittelistä on taistelu joka talvi. Koronapandemian takia kisoja ei ole päästy pelaamaan suunnitellulla tavalla viime talvina.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 19:55:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.