Ilta Sanoma

Muusikko Anssi Kela juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä töitä tehden.

Oulun Qstockissa esiintynyt muusikko Anssi Kela sai kokea mojovan yllätyksen synttäripäivänsä kunniaksi. Kela täyttää perjantaina 50 vuotta.

Yllätyksen järjestivät Qstock-organisaatio ja suomalainen formulakuljettaja Mika Häkkinen.

Suurelle näytölle ilmestyi kesken Kelan esiintymisen Häkkinen, joka onnitteli synttärisankaria.

- Morjensta Anssi ja onneksi olkoon! Sulla tuli 50 vuotta täyteen. Se on mahtavaa, kun on kaksi nuorta kilpa-autoilijaa. Näetkö, huomaa, olen edelleen samoissa piireissä, Häkkinen viestitti videolla varikolta.

Kela kertoi ällistyneensä synttäriyllätyksestä, vaikka osasi odottaa jonkinlaista muistamista.

Kela kertoi ällistyneensä synttäriyllätyksestä, vaikka osasi odottaa jonkinlaista muistamista. Kuva: Ville Honkonen

Häkkisen onnittelujen jälkeen yleisö lauloi Kelalle vielä onnittelulaulun. Sankari sai myös mustan auton muotoisen kakun, jonka rekisterikilpeen on kirjoitettu Kela-50.

- Tuun muistamaan tämän hetken ikuisesti. Mutta jatketaan töitä, raakun teille keikan loppuun, Kela sanoi käheällä äänellä.

Kuva: Ville Honkonen

Muusikko kertoi keikan aikana sairastavansa flunssaa.

- Olen flunssainen ja on vaikeaa laulaa, mutta yritän parhaani.

Energinen muusikko jatkoi keikkansa loppuun asti. Yleisö sai kuulla kaikki tunnetuimmat hitit.

Yleisön laulama onnittelulaulu sai Kelan lähes kyyneliin.

Yleisön laulama onnittelulaulu sai Kelan lähes kyyneliin. Kuva: Ville Honkonen

Kela tunnetaan innokkaana moottoriurheilun fanina. Hän on kertonut vuoranneensa lapsena huoneensa seinät Keke Rosbergin kuvilla.

Häkkinen on Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiä Formula 1 -kuljettajia ja lajin kaksinkertainen maailmanmestari. Hän on nyt 53-vuotias.

Kela on kuvaillut kohtaamistaan Häkkisen kanssa omalla verkkosivullaan vuonna 2009. Miehet olivat samoissa juhlissa 2000-luvun alussa.

Kuva: Ville Honkonen

Häkkinen kyseli Kelalta tämän formulakokemuksista ja kehotti Kelaa lopulta juttelemaan urastaan juhlissa olleen Mercedes-Benzin urheilutoimenjohtajan Norbert Haugin kanssa.

Kela ei ottanut yhteyttä Haugiin ja sitä hän kertoo katuneensa jälkeen päin.

Anssi Kela nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen Pekka ja Susi -yhtyeessä, joka voitti Rock SM -kilpailun vuonna 1993. Yhtye hajosi vuosikymmenen lopussa, jonka jälkeen Kela siirtyi soolouralle.

Anssi Kela nousi Suomen suosituimpien artistien joukkoon keväällä 2001 julkaistuaan albumin Nummela. Siitä tuli vuosikymmenen myydyin albumi Suomessa.

Kelan ura on ollut siitä lähtien vakaalla pohjalla. Hän on julkaissut seitsemän sooloalbumia. Hänet on palkittu viidellä Emma-palkinnolla.

Kuva: Ville Honkonen

Musiikin lisäksi Kela on ehtinyt julkaista kolme kirjaa (Nummela - erään albumin anatomia, Kesä Kalevi Sorsan kanssa ja Matkamuistoja) sekä kilpaillut neljä vuotta autourheilun Formula 3 -sarjassa. Hän ajoi neljään osakilpailuvoittoon kilpailu-uran aikana.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 19:27:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.