Sähkölaitoksen hallituksen puheenjohtaja ei tiennyt Teboililta tehdyistä ostoista. Hän pitää asiaa harmillisena." /> Sähkölaitoksen hallituksen puheenjohtaja ei tiennyt Teboililta tehdyistä ostoista. Hän pitää asiaa harmillisena." />

YLE


Tampereen sähkölaitoksella on aloitettu pikaiset toimenpiteet Teboililta ostettavan öljyn korvaamiseksi. Toimitusjohtaja Jussi Laitinen kertoo, että sähkölaitokselta lähti torstai-iltana tarjouspyyntöjä muille öljyn toimittajille.

- Ensi viikon alkupuolella olemme viisaampia ja silloin on enemmän kerrottavaa tilanteesta, sanoo Jussi Laitinen.

Tampereen sähkölaitoksen hallituksen puheenjohtaja Marjut Ontronen sanoo, että hallitus ei tiennyt Teboililta tehdyistä öljyostoista.

- Tämä on yksittäinen hankintasopimus varmuusvaraston täydentämiseksi, ja tässä on nyt tullut virhearvio, sanoo Ontronen.

Ontronen sanoo omana kantanaan, että Teboilia ei jatkossa käytetä öljyn toimittajana. Tilalle pitää etsiä pikaisesti toinen öljyn toimittaja, ja toimenpiteisiin on jo ryhdytty.

- Tämä on valitettava ja harmillinen asia. Ei näin olisi pitänyt käydä. Emmehän me missään tapauksessa haluta tukea Venäjän sotakassaa.

Tampereen kaupungin johto ehti epäillä, että kaupungille on tullut tapauksesta mainehaittaa. Ontronen myöntää, että näin tapahtui ja se on erittäin harmillista.

- Mutta itse asia, että näin on toimittu, se suurin harmi tässä on, hän sanoo.

Tampereen kaupunki haluaa eroon Teboil-sopimuksista

Tampereen kaupunki haluaa eroon sähkölaitoksen Teboil-sopimuksista.

Ostot tulivat täytenä yllätyksenä esimerkiksi Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaoston puheenjohtajalle Lauri Lylylle. Lyly sanoo, että sähkölaitoksen päätös öljyn ostosta oli yhtiön operatiivinen päätös. Asia ei ole ollut sen enempää sähkölaitoksen hallituksen kuin kaupungin konsernijaoksenkaan tiedossa.

- Virhe on tapahtunut ja nyt tätä asiaa pitää saada saada nopeasti hoidettua kuntoon. Se pienentää mainehaittaakin varmasti ja muutenkin tätä pakotehaittaa, joka tässä tulee, Lyly kommentoi Ylelle torstaina.

Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen twiittasi illansuussa, että sähkölaitoksen Teboil-sopimuksesta ja venäläisestä energiasta on päästävä mahdollisimman nopeasti eroon. Hän painottaa, että Tampereen pitkä linja on uusiutuvan energian edistäminen.

Kohu nousi Iltalehden uutisoinnista

Tampereen sähkölaitoksen Teboil-ostot nousivat julkisuuteen, kun Iltalehti julkaisi torstaina aamulla jutun, jossa kerrottiin Teboilin autojen kuljettavan öljyä Tampereen Naistenlahden voimalaitokselle.

Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen kertoi Ylelle, että öljyä tilataan Naistenlahden säiliöihin talven varalle monelta eri toimittajalta. Teboilin öljyn osuus kaikesta tilatusta on noin kolmanneksen.

Laitinen kertoi, että sähkölaitoksella oli tiedostettu Teboil-tilaukseen liittyvät kielteiset puolet, mutta vaakakupissa öljyn hankinta painoi enemmän.

Tampereen sähkölaitos on hankkinut kesän aikana Teboililta öljyä noin 3 000 kuutiota eli noin 3,5 miljoonalla eurolla.

Lue myös:

Tampere haluaa eroon sähkölaitoksen Teboil-sopimuksista - mainehaitta tuli jo, arvioi konsernijaostoa johtava Lauri Lyly

Teboilin valkoiseksi teipatut autot tuovat venäläistä öljyä Tampereen sähkölaitokselle - toimitusjohtaja: Tilausta pitää tarkastella uudestaan

vendredi 29 juillet 2022 17:11:24 Categories: YLE energia

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.