Ilta Sanoma

Neljä eritrealaista yleisurheilijaa katosi Eugenen MM-kisojen jälkeen.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva. Kuva: Jasper Jacobs / ZUMA

Neljä eritrealaista yleisurheilijaa on kadonnut Eugenen MM-kisojen jälkeen, kertoo Aftonbladet.

Urheilijoiden lisäksi kadoksissa on myös viides henkilö, joka toimi kisoissa maajoukkueen taustajoukoissa.

Kadoksissa olevasta joukosta tunnetuin on keskimatkojen juoksija Yemane Haileselassie, 24, joka sijoittui viidenneksi Tokion olympialaisten 3?000 metrin aidoissa.

Haileselassie pitää hallussaan maansa ennätystä kyseisellä matkalla.

Tilanne on vielä erittäin epäselvä, eikä henkilöiden sijainneista ole tietoa, Fox 12 kertoo Aftonbladetin mukaan. FBI ja Oregonin osavaltion poliisi tutkivat katoamistapausta.

Tapaus ei ole ainutkertainen maan historiassa. Eritrealaisia urheilijoita on ennenkin kadonnut mestaruuskilpailujen yhteydessä.

Syinä mysteerisiin katoamisiin pidetään yleisesti halua päästä pois maasta, jonka hallintoa pidetään yhtenä sortavimmista.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Eritrea rajoittaa kansalaistensa sanan- ja uskonvapautta ja lähettää heitä pakkotyöhön.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 16:43:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.