Ilta Sanoma

Pelaajat ovat huudelleet 1440p-tuen perään konsolin julkaisusta asti.

PlayStation 5:n tulevasta ominaisuudesta on iloa varsinkin pc-näytöillä pelaaville.

PlayStation 5:n tulevasta ominaisuudesta on iloa varsinkin pc-näytöillä pelaaville. Kuva: Charles Sims / Unsplash

PlayStation 5 saa näillä näkymin loppuvuodesta päivityksen, joka parantaa pelaamista erityisesti tietokonenäytöillä. Yhtiö kertoo asiasta PS:n blogissa.

Parhaillaan rajatussa testissä on uusi käyttöjärjestelmä, joka tukee monien kauan toivomaa 1440p-resoluutiota. Kyseinen resoluutio on yleinen varsinkin 27 tuuman näytöissä, joiden suosio on noussut viime vuosina etätöiden yleistyessä.

4K-resoluutiolla pyörivät pelit voi skaalata alaspäin 1440p:lle, jolloin järjestelmä ottaa mahdollisuuksien mukaan käyttöön paremman reunanpehmennyksen. 1440p-resoluutio ei toimi yhdessä VRR:n eli vaihtuvan virkistystaajuuden kanssa.

Muita testissä olevia asioita ovat pelilista, jonka avulla voi lajitella tai niputtaa yhteen pelivalikoimansa helmiä. Testiversiossa voi tehdä 15 listaa, joihin jokaiseen mahtuu 100 peliä.

Päävalikon kautta pääsee jatkossa entistä nopeammin hyppäämään kesken jääneeseen peliin. Käyttäjät voivat myös jakaa ruutuaan toiselle, liittyä toisen peliin kätevämmin ja lähettää muun muassa ääniviestejä.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 16:30:00 Categories: Esports Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.