Ilta Sanoma

Mökkeily voi olla melkoinen elämys - varsinkin ulkomaalaiselle, joka mökkeilee Suomessa ensimmäistä kertaa.

Monesti suomalainen mökkielämä ihastuttaa, mutta jotkut mökkitavat voivat olla liikaa.

Monesti suomalainen mökkielämä ihastuttaa, mutta jotkut mökkitavat voivat olla liikaa. Kuva: Colourbox

Mökkeily on mukavaa, ellei sitten satu inhoamaan vaikkapa saunomista, luontoa ja ympärille levittäytyvää rauhaa.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin ulkomaalaisten kokemuksista suomalaisilla mökeillä. Aivan kaikki kokemukset eivät olleet iloisia.

Lue lisää: Hollantilaiset tulivat Suomeen mökkilomalle ja "pelkäsivät kuollakseen" - näin mökkeily yllätti ulkomaalaiset vieraat

Ulkomaalaisista mökkivieraista oli kokemusta myös Ilta-Sanomien lukijoilla, jotka kommentoivat artikkelia. Muun muassa tällaisia kommelluksia mökeillä oli käynyt:

Parhaimmillaan mökillä saa olla täydessä eristyksessä muulta maailmalta. Etenkin suurkaupungeista tuleville matkailijoille tilan määrä voi olla ihmetyksenaihe.

- Olin muuttanut mökilleni vakituisesti. Kerran vein sinne pari Tokion poikaa, jotka olivat käymässä Suomessa. He eivät käsittäneet, ettei muita asuntoja näkynyt ja minulla, vaimolla ja koiralla oli tilaa pari neliökilometriä. Vuosien jälkeen he kertoivat Euroopan messuillakin siitä kavereilleen, kun oli kuulemma niin paljon tilaa yhdellä miehellä.

Suomalaisen mökin tilan määrä oli ihmetyksenaihe japanilaiselle vieraalle.

Suomalaisen mökin tilan määrä oli ihmetyksenaihe japanilaiselle vieraalle. Kuva: Colourbox

Suomalainen kesäsää voi olla mitä vain aina rakeista helteeseen. Tällä kertaa ulkomaalaisia mökkivieraita odotti viileä ja sateinen sää.

-?Hauskin muisto on perheestä, joka tuli kuumasta ja kuivasta maasta. Vierailuviikonlopuksi sattui erittäin sateinen sää, oli viileää ja tuulista. Vettä tuli taivaan täydeltä. Isäntäväkenä harmittelimme sitä, kunnes näimme perheen autuas hymy huulillaan seisovan sateessa laiturilla pitkät tovit. Jälkeenpäin he kertoivat sen olleen paras elämys koko viikonloppuna. Sadetta, ihanaa!

Osa suomalaisista mökkitavoista voi olla liikaa ensikertalaisille.

Eräs Ilta-Sanomien lukija muisteli veljensä meksikolaista vaimoa, joka tuli Suomeen joulun viettoon. Vieraan toiveena oli, että joulu vietettäisiin porukassa mökillä, koska se olisi "niin eksoottista".

Näin tehtiin.

-?Teimme kaiken: lämmityksen, joulukuusen, ruoan, lumityöt, yöpymisen, saunan, avannon portaineen, lukija muistelee.

Suomalaiset joulunviettotavat olivat lopulta liikaa meksikolaiselle.

-?Lankoni pyysi minua viemään vaimonsa saunaan, koska "naisten kesken se olisi helpompaa". Señora ei tiennyt, mitä saunassa piti tehdä, joten kädestä pitäen opetin. Löylyä hän kauhisteli. Sitten päätin mennä pulahtamaan avantoon, koska sitä olen aina harrastanut. Señora kauhistui taas, pinkaisi vain pyyheliina ympärillään ylös mökille ja kiljui paniikissa. Señoran kunniaksi täytyy sanoa, ettei hän sentään pyörtynyt. Eivät taida toista joulua Suomessa viettää.

Oletko joskus eksynyt metsässä? Jos olet, osaat varmasti kuvitella, miten helposti ulkopuolinen eksyy paikassa, jossa kaikki näyttää samanlaiselta.

Ilta-Sanomien lukija muistelee italialaisia ystäviään, jotka lähtivät mukaan hänen saaressa sijaitsevalle mökilleen. Saari oli sen verran iso, että siellä oli kaksi muutakin mökkiä.

-?He pelkäsivät metsää, mutta uskaltautuivat sitten luontoon. Sitten he eksyivät toiselle mökille, jonka asukkaat eivät puhuneet muuta kuin suomea. Yhtäkkiä näin heidät mökkiläisten veneessä menossa kohti kaupunkia. Huidoin ja sain heidät tulemaan rantaan. Tuumasin, että eikö ollut riittävästi älliä kiertää vaikka rantoja pitkin, kyseessähän on saari.

Jokamiehen oikeudet kuuluvat kansallisiin ylpeydenaiheisiimme, mutta joskus ne ymmärretään, tahattomasti tai tahallisesti, väärin.

-?Toissa juhannuksena poistin saksalaisen pariskunnan pystyttämän teltan mökkini kuistin vierestä. Siihen olivat sen pystyttäneet, vaikka parin metrin päässä, saman nurmikon reunalla oli näkyvä kyltti, että kesämökki ja sen piha ovat yksityisaluetta. Samanlaiset kyltit olivat pihaan johtavien tien ja polkujen päissä, pihanurmikon reunalla nekin. Ihan varmasti olivat nähneet kyltit.

Saunominen on ehkä suomalaisinta mitä olla ja voi. Ulkomaalaisille vieraille sen salat eivät välttämättä heti aukene.

-?Amerikkalainen ystävä kyseli kovasti saunan terveysvaikutuksista. Ei meinannut uskoa, että suurin syy saunomiseen on rentoutuminen.

Suomessa jos missä voi käydä niin, että appiukkonsa tapaa ensimmäistä kertaa ilkosen alasti.

-?Ulkomainen vävypoika huvittaa kavereitaan tarinoiden ensireissustaan, jolloin hän tapasi tulevan appensa alasti mökin saunassa.

Meillä ei alastomuutta useinkaan hätkähdetä, mutta joillekin ulkomaalaisille se voi olla liikaa.

-?Saunoessa ovat asiat saattaneet aiheuttaa hämminkiä, kuten se, ettei iäkäs isäni suostunut menemään saunaan uimahousuissa, vaikka vieraat niin olisivat toivoneetkin.

Rohkeimmat heittävät talviturkkinsa jo keväällä. Niin kävi näillekin mökkivieraille.

-?Eteläafrikkalaisille vieraile saunominen rantasaunassa vappuna ja uiminen neljäasteisessa vedessä oli "sairasta mutta ihanaa".

"Saunoessa ovat asiat saattaneet aiheuttaa hämminkiä, kuten se, ettei iäkäs isäni suostunut menemään saunaan uimahousuissa, vaikka vieraat niin olisivat toivoneetkin

"Saunoessa ovat asiat saattaneet aiheuttaa hämminkiä, kuten se, ettei iäkäs isäni suostunut menemään saunaan uimahousuissa, vaikka vieraat niin olisivat toivoneetkin", kertoo lukija. Kuva: Colourbox

Suomalainen mökkikulttuuri voi olla tietyissä maissa täysin vieras juttu. Nämä ulkomaalaiset ihmettelivät lopulta kaikkea.

-?Meillä on käynyt hollantilaisia ja japanilaisia vieraita. He ihmettelivät kaikkea, kuin oltaisiin eri planeetalla.

Mökillä on tapana olla yötä pidempiäkin aikoja, mutta aivan jokainen ei tätä tajua.

-?Englantilainen vieras hämmästeli hirsiseinää ja sitä, että olen mökillä yötä.

Joskus mökkeily on niin mukava kokemus, että se muuttaa ajatusmaailman kokonaan.

-?Saunaa luulivat vihaavansa edeltävien kokemusten perusteella, mutta suomalainen mökkisauna veikin mennessään.

Moni lukijoista kertoo, että suomalainen mökkielämä on tehnyt hankalan alun jälkeen vaikutuksen ulkomaalaisiin vieraisiin.

-?Mökillämme käy usein kansainvälisen työni johdosta ulkomaalaisia ystäviä. Lähestulkoon kaikki ovat olleet ihmeissään, miten suuresta kaupungista vain puolen tunnin ajomatkan päässä voi olla hiljainen luonnonvarainen paratiisi. Erityisesti jenkkiläiset vieraat ovat alkuun ihmetelleet, miten mökillä saa ajan kulumaan, kun ei ole vesijettejä tai nykypäivän mukavuuksia. Kuitenkin mökkireissun aikana suomalainen mökkeily valkenee paatuneemmallekin viihteen kuluttajalle. Mahdollisuus kerätä marjoja niin omilta mailta kuin naapurimetsistäkin ihmetyttää kerta toisensa jälkeen. Viimeistään siinä kohtaa loksahtaa turistin leuka, kun venereissulla koukkuun tarttuneet kuhat katoavat suihin nuotiopannulta.

Lue myös: Saksalaismies esitti viattomasti käsittämättömän kysymyksen Suomesta - näin huvittavia uskomuksia meistä on maailmalla

Juttu on julkaistu Ilta-Sanomissa aiemmin 7/2021.

Onko sinulla erikoisia muistoja mökiltä, joko ulkomaalaisten vieraiden kanssa tai ihan vain suomalaisten kesken? Jaa ikimuistoisin mökkikokemuksesi alla kommenteissa!

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 16:02:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.