Ilta Sanoma

Pelastuslaitos kehottaa naapuritaloja sulkemaan ikkunat ja ilmastoinnin.

Kerrostalon työmaa roihusi ilmiliekeissä Mikkelin keskustassa.

Kerrostalon työmaa roihusi ilmiliekeissä Mikkelin keskustassa. Kuva: Niko Puumalainen / Lukijan kuva, Ari Koskinen / Lukijan kuva

Rakenteilla oleva kerrostalo liekehtii Mikkelin keskustassa. Hätäkeskus sai ilmoituksen Nuijamiestenkadulla olevasta palosta kello 11.57.

Sammutustöissä on viisi pelastusyksikköä.

Silminnäkijä kertoo Ilta-Sanomille, miten hän ajeli keskustan läpi, kun hän huomasin palon uudisrakennuskohteesta.

-?Katseltiin, kun katon päältä tuli savua. Kolmas kerros oli liekeissä ja vähän päästä tuli meni kaksi tasoa alaspäin. Uretaanipullot lentelivät sieltä, kun ne paukkuivat.

Kuva: Niko Puumalainen / Lukijan kuva

Voimakasta savua tulee palopaikalta vieläkin, silminnäkijä kertoo kello 12.30.

Nuijamiestenkadulla rakennetaan uutta kerrostaloa.

-?Äijät olivat siellä alhaalla ilmeisesti pitämässä ruokataukoa. Kyllä sieltä aika vauhdikkaasti äijät lähtivät pelastamaan koneita, isoja kaivureita ja muitakin, silminnäkijä kertoo.

Palokunta saapui sen jälkeen paikalle.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan sammutustyöt ovat käynnissä kohteessa. Pelastuslaitoksen tietojen mukaan rakennuksessa ei ole ihmisiä.

Pelastuslaitoksen mukaan palosta leviää runsaasti savoa. Pelastuslaitos kehottaa alueella olevia sulkemaan ikkunat ja ilmastoinnin.

Palosta on tarkoitus antaa vaaratiedote.

Kuva: Ari Koskinen / Lukijan kuva

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 15:39:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.