Ilta Sanoma

Google tähtää seurantaevästeiden korvaamiseen vasta vuonna 2024.

Nykyiset seurantaevästeet saavat lähtöpassit Chromesta vasta vuonna 2024.

Nykyiset seurantaevästeet saavat lähtöpassit Chromesta vasta vuonna 2024. Kuva: WDnet Studio / Colourbox

Googlen hanke Chrome-selaimen käyttäjien suojaamiseksi seurannalta antaa odottaa itseään entistäkin pidempään. Keskiviikkoisen blogimerkinnän mukaan nyt yhtiö tähtää vuoteen 2024.

Jo viime vuonna Google arvioi lopettavansa vuoteen 2022 mennessä tuen niin sanotuille kolmannen osapuolen evästeille.

Lue lisää: Googlelta jymy-yllätys: Ihmisten seuranta ja mainosten näyttäminen verkossa muuttuu täysin

Kolmannen osapuolen eväste eli mainos- tai seurantaeväste on jonkun muun tahon kuin vierailtavan verkkosivun ylläpitäjän luoma pieni tiedosto, joka syötetään sivulla vierailijan laitteelle. Tämä tiedosto mahdollistaa käyttäjän nettiselailun seuraamisen.

Tämän vuoden helmikuussa yhtiö esitteli uuden mallin Android-käyttäjien tietosuojalle nimeltä Privacy Sandbox eli tietosuojahiekkalaatikko. Tavoitteena on rakentaa uusia ja entistä yksityisempiä tapoja esittää mainoksia käyttäjille mukaan lukien Chrome-selain.

Lue lisää: Google haukkuu Applen ja sanoo tekevänsä muutoksen Androidiin - silti mitään ei tapahdu ainakaan kahteen vuoteen

Mutta muutosta saadaan odottaa.

- Aiomme nyt aloittaa kolmansien osapuolten evästeiden käytöstä poistamisen Chromessa vuoden 2024 jälkimmäisellä puoliskolla, Privacy Sandbox -johtaja Anthony Chavez kirjoittaa blogissa.

Syyksi viivästykseen Chavez ilmoittaa Googlen saaman palautteen, jossa painotetaan tarvetta lisäajalle muutosten testaamiseksi.

Uutispalvelu The Vergen mukaan Google oli aikaisemmin jo siirtänyt takarajaa vuoteen 2023 viranomaispaineen vuoksi.

Chavezin mukaan tämän vuoden elokuussa Privacy Sandboxin testaus laajenee miljoonille Chromen käyttäjille ympäri maailmaa, ja lisää käyttäjiä otetaan mukaan vähitellen. Käyttäjille näytetään selaimessa ilmoitus, jonka kautta he voivat päättää osallistumisestaan.

Google tähtää Privacy Sandboxin olevan laajasti saatavilla Chromessa vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä. Mutta tässä vaiheessa perinteisiä seurantaevästeitä ei ole siis vielä määrä estää.

Googlen suunnitelmiin on suhtauduttu epäillen. Tietosuojaa vaaliva kansalaisjärjestö Electronic Frontier Foundation arvioi vuoden alussa, että tieto käyttäjän vierailemista sivustoista kulkee jatkossakin ulkopuolisille seurantatekniikoille.

Lue lisää: Google tekee muutoksen: Näin Chrome seuraa sinua jatkossa

Lisäksi kilpailevan Brave-selaimen tietosuojajohtaja tulkitsi, että Chrome edelleen katsoo, missä käyt ja käyttää sitä tietoa selaustapojen luokitteluun ja sitten laittaa selaimen jakamaan tämän tiedon mainostajien kanssa.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 15:17:00 Categories: Ilta Sanoma Tietoturva

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.