Pääesiintyjä Limp Bizkit perui keikkansa vajaat kaksi viikkoa ennen festivaalia. Käymme festarialueella artistivastaavan ja turvallisuuspäällikön kanssa." /> Pääesiintyjä Limp Bizkit perui keikkansa vajaat kaksi viikkoa ennen festivaalia. Käymme festarialueella artistivastaavan ja turvallisuuspäällikön kanssa." />

YLE


Oulussa alkaa perjantaina Pohjois-Suomen suurin festivaali Qstock. Portit avautuvat kello 12.30.

  • Jutun pääkuvasta voit katsoa suoraa lähetystä festivaalialueelta ennen porttien aukeamista. Lähetys alkaa kello 10.30 ja on katsottavissa myös jälkeenpäin. Marko Siekkisen haastattelussa ovat artistivastaava Anni Paananen ja turvallisuuspäällikkö Kimmo Koivisto.

Festivaalialueella työskentelee noin 2 000 ihmistä viikonlopun aikana eri tehtävissä. Hieman ennen kello yhdeksää festivaalijohtaja Mikko Forstén kertoi, että kaikki etenee aikataulussa.

- Vähän kuuluu vielä työkoneiden ääniä, pientä viimeistelyä.

Raatin ja Kuusisaaren alueille odotetaan viikonlopun aikana yhteensä noin 40 000:ta kävijää. Kaksi päivää kestävä tapahtuma on yhdeksättä vuotta peräkkäin loppuunmyyty, ja tänä vuonna liput myytiin loppuun noin paria viikkoa ennen tapahtumaa.

Tänä vuonna artistien joukossa nähdään muun muassa Antti Tuisku, Blind Channel, Haloo Helsinki, Lukas Graham ja Pyhimys. Sen sijaan alun perin lauantain pääesiintyjäksi tulossa ollut Limp Bizkit perui keikkansa yhtyeen laulajan terveyshuolien vuoksi.

Forstén sanoo, että pääesiintyjän peruminen on "festivaalijärjestäjän pahimpia painajaisia".

Tilalle hankittiin Amorphis, mutta pääesiintyjäksi vaihtui Antti Tuisku. Perumisen takia liput sai palauttaa, mutta perumisia tuli vain viitisenkymmentä.

- Oli ihme, että Amorphiksen tasoinen yhtye oli vapaana tuolle lauantaille.

vendredi 29 juillet 2022 12:51:23 Categories: YLE festivaalit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.