Ilta Sanoma

Ilmaiset pikalaturit Lidl-myymälöiden pihoissa eivät enää syötä sähköautoon entisenlaisia tehomääriä. Miksi?

Lidl tarjoaa ainoana merkittävänä operaattorina ilmaista, rekisteröintivapaata pikalatausta sähköautoille. Nyt lataustehoja on kuitenkin leikattu.

Lidl tarjoaa ainoana merkittävänä operaattorina ilmaista, rekisteröintivapaata pikalatausta sähköautoille. Nyt lataustehoja on kuitenkin leikattu. Kuva: Harry Kuurio

Moni Lidl-kauppaketjun tarjoamaan ilmaiseen pikalataukseen tottunut sähköautoilija on viime aikoina hämmästynyt, sillä jo kymmenien Lidlien pihoilta löytyvät pikalaturit eivät ole enää viikkoihin antaneet lataajalle täyttä 50 kilowatin tehoa.

Täyden viidenkympin sijasta pikalatauslaitteet ovat tarjonneet enimmillään 30 kW:n lataustehoa, minkä myötä latureilla seisseiden sähköautojen latausvauhti ja myös latauksesta saatu rahallinen hyöty on pienentynyt tyypillisesti reiluun puoleen aiemmasta.

Muutos on ollut yllättävä ja ainakin muutamille ilmaisen pikalatausvirran makuun päässeille lataajille myös ilmeisen kivulias, sillä esimerkiksi Vantaan Vapaalassa totuttua vähemmän virtaa antanutta pikalaturia lyötiin IS:n todistaessa nyrkillä.

Kiroilun seasta selvisi, että kiireinen lataaja ei ollut uskoa uutta 30 kW:n teholukua.

Lue lisää: Näin paljon autoilija voi netota kaupan tarjoamasta ilmaisesta edusta -?hyöty jopa satoja kilometrejä ja yli 60 euroa per latauskerta

ABB.n valmistamasta 50 kWh pikalaturista on aiemmin saanut tunnin aikana auton latauskyvystä ja kulutuksesta riippuen jopa yli 300 kilometrin ajomatkaan riittävän sähköenergian.

Nyt tarjolla on siis tästä enää kuutisenkymmentä prosenttia.

Miksi Lidlin ilmaisten pikalatureiden tehoja on yllättäen tiputettu, Lidlin kiinteistöpäällikkö Arttu Puhakka?

-?Tämä onkin hyvä kysymys. Alensimme tehoja, jotta varmistamme sähkön riittävyyden myymälöiden kylmälaitteille ja ilmastoinneille.

Onko tilanne pysyvä, eli saadaanko ilmaislaturien täysi 50 kW:n teho vielä joskus takaisin?

-?Aivan varmasti saadaan. Aikataulusta en osaa sanoa.

Lidl-kauppaketju on tätä nykyä ainut Suomessa toimiva merkittävämpi latausoperaattori, joka tarjoaa toimipisteissään kokonaan ilmaista pikalataussähköä. Lidl-latureiden käyttäjäksi ei tarvitse myöskään millään tavoin rekisteröityä, eli sähköä saa myymälän aukioloaikana kuka tahansa.

Lue lisää: Sähköautoilu lisääntyy nyt päivä päivältä - näin se näkyy latausasemilla

Lidlin jakelemaa ilmaissähköä on autoilijoiden keskuudessa sekä kiitelty että moitittu.

Joidenkin närkästyneiden polttomoottoriautoilijoiden ohella myös osa sähköautoilijoista on vaatinut Lidl-pikalatureiden muuttamista maksullisiksi, jotta latureilla nähdyt lieveilmiöt saataisiin kuriin.

Myös Ilta-Sanomat on seurannut useampaankin otteeseen erilaisia Lidl-ilmaislatauslaitteilla käytyjä riitoja, jotka ovat koskeneet lähinnä sitä, kenellä on ollut oikeus ladata ja kuinka kauan.

Vastaavaa kirosanoin ryyditettyä lataustehopahastumista kuin nyt alkuviikosta nähtiin, emme kuitenkaan ole aiemmin havainneet.

Lue lisää: Miksei sähköauton lataamista voi maksaa pankkikortilla? Kyllä voi -?tässä yksi esimerkki

Lidlin mukaan sen myymälöiden pysäköintipaikoilla sijaitsevat pikalatauslaitteet on tarkoitettu vain Lidlin asiakkaille.

Sallittu latausaika per asiakas on enintään tunnin mittainen, mutta aikaa ei Lidlin puolelta juurikaan valvota.

Lidlistä kerrotaan, että ilmaista latausta vastaavaa polttomoottoriautoilijoiden asiakasetua kuten bensiini- tai dieselkuponkeja ei ole edelleenkään suunnitteilla.

(Tilanne 29.7.2022)

Espoo-Hannus (30 kW pikalatauspiste)

Espoo-Karakallio (50 kW pikalatauspiste) - tilapäisesti poissa käytöstä muutostöiden vuoksi

Espoo-Kauklahti (50 kW pikalatauspiste) - tilapäisesti poissa käytöstä muutostöiden vuoksi

Espoo-Mikkelä (50 kW pikalatauspiste) - tilapäisesti poissa käytöstä muutostöiden vuoksi

Espoo-Niittykumpu (50 kW pikalatauspiste) - tilapäisesti poissa käytöstä muutostöiden vuoksi

Espoo-Nöykkiö (30 kW pikalatauspiste)

Heinola (30 kW pikalatauspiste)

Helsinki-Ala-Tikkurila (30 kW pikalatauspiste)

Helsinki-Alppikylä (30 kW pikalatauspiste)

Helsinki-Jätkäsaari (30 kW pikalatauspiste)

Helsinki-Konala (50 kW pikalatauspiste) - tilapäisesti poissa käytöstä muutostöiden vuoksi

Helsinki-Pakila (50 kW pikalatauspiste) - tilapäisesti poissa käytöstä muutostöiden vuoksi

Helsinki-Tukkutori (50 kW pikalatauspiste) - tilapäisesti poissa käytöstä muutostöiden vuoksi

Helsinki-Vuosaari (4 x 22 kW AC)

Hyvinkää-keskusta (4 x 22 kW AC)

Hämeenlinna-Hätilä (4 x 22 kW AC)

Hämeenlinna-Tiiriö (30 kW pikalatauspiste)

Janakkala (30 kW pikalatauspiste)

Jyväskylä-Jyskä (30 kW pikalatauspiste)

Jyväskylä-Keljo (30 kW pikalatauspiste)

Jyväskylä-Palokka (30 kW pikalatauspiste)

Jyväskylä-Seppälä (30 kW pikalatauspiste)

Järvenpää-Pajala (30 kW pikalatauspiste)

Järvenpää-Terhola (30 kW pikalatauspiste)

Kerava (30 kW pikalatauspiste)

Kotka-Sutela (30 kW pikalatauspiste)

Kouvola-Tornionmäki (30 kW pikalatauspiste)

Kuopio-Haapaniemi (30 kW pikalatauspiste)

Lahti-Kivimaa (30 kW pikalatauspiste)

Lahti-Laune (30 kW pikalatauspiste)

Lempäälä-keskusta (4 x 22 kW AC)

Lempäälä-Marjamäki (30 kW pikalatauspiste)

Lieto (4 x 22 kW AC)

Loviisa (30 kW pikalatauspiste)

Mikkeli-Lähemäki (30 kW pikalatauspiste)

Mikkeli-Urpola (30 kW pikalatauspiste)

Nokia (4 x 22 kW AC)

Nurmijärvi-Klaukkala (30 kW pikalatauspiste)

Oulu-Haapalehto (30 kW pikalatauspiste)

Oulu-Hiironen (30 kW pikalatauspiste)

Oulu-Karjasilta (30 kW pikalatauspiste)

Oulu-Pateniemi (30 kW pikalatauspiste)

Pietarsaari (4 x 22 kW AC)

Salo-Tyynelä (30 kW pikalatauspiste)

Sipoo-Söderkulla (30 kW pikalatauspiste)

Tampere-Janka (30 kW pikalatauspiste) - korjauksessa

Tampere-Lakalaiva (30 kW pikalatauspiste)

Tampere-Lielahti (30 kW pikalatauspiste)

Tampere-Linnainmaa (30 kW pikalatauspiste)

Turku-Itäharju (4 x 22 kW AC)

Turku-Kärsämäki (4 x 22 kW AC)

Turku-Länsikeskus (30 kW pikalatauspiste)

Turku-Pitkämäki (4 x 22 kW AC)

Turku-Skanssi (30 kW pikalatauspiste)

Turku-Vähäheikkilä (30 kW pikalatauspiste)

Tuusula-Riihikallio (30 kW pikalatauspiste)

Vantaa-Kaivoksela (50 kW pikalatauspiste) - tilapäisesti poissa käytöstä muutostöiden vuoksi

Vantaa-Koivukylä (4 x 22 kW AC)

Vantaa-Korso (30 kW pikalatauspiste)

Vantaa-Tammisto (50 kW pikalatauspiste) - tilapäisesti poissa käytöstä muutostöiden vuoksi

Vantaa-Vapaala (2 x 30 kW pikalatauspiste, 2 x 22 kW AC)

Vihti-Nummela (30 kW pikalatauspiste)

Ylöjärvi (4 x 22 kW AC)

Äänekoski (30 kW pikalatauspiste)

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 12:32:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.