Jos venäläiset haluavat merkkivaatteita, niiden tulee kaataa Putin, kirjoittaa kolumnisti Jyrki Lehtola.

Ensimmäinen kysymys on tietenkin, miksi Sanna Marin bilettää loistohuviloilla pitkin universumia samaan aikaan kuin Suomi vallataan Vuitton-käsilaukku kerrallaan.

Toinen kysymys on, miksi ei olekaan russofobiaa se, että nykytulkinnan mukaan jokainen venäläisturisti on leikelty luksusnatsi juomassa Helsingin kalleimmissa ravintoloissa ukrainalaisverta.

Kolmas kysymys lienee se, miksi asiat ovat joskus niin monitasoisia, ettei 280 merkkiä riitä niiden ratkaisemiseksi.

Jos venäläisiltä evättäisiin viisumit maailman onnellisimpaan maahan, sekö olisi venäläisille kaikkien muiden yritysten jälkeen se toimivin pelote, joka saisi kansan kuolemaan ja leirityksiä uhmaten kaatamaan Putinin?

Onnistuivatko muut pakotteet niin huonosti, että viimeinen mahdollisuus on uhata sillä, että ennen kuin voitte ostaa meiltä rumia merkkivaatteitanne, teidän tulee kaataa Putin? (Saammeko silti tulla ostamaan teiltä halpaa bensaa?)

Miksi leikimme, että oman eleemme voima on niin vahva, että Suomen sulkiessa rajansa Putin havahtuu virheisiinsä ja vetää anteeksipyydellen joukot Ukrainasta?

Jos venäläisiltä kielletään viisumit, voisiko siitä seurata rajojen sulkeminen tunnepohjalta kaikilta, jotka tulevat valtioista, joissa vuodatetaan viattomien verta eikä kunnioiteta pohjoismaisia arvoja?

Miksi Yango saa edelleen toimia Suomessa ja venäläisöljy virrata Tampereen sähkölaitoksessa? Siksikö, että öljystä ja halvoista kyydeistä on meille konkreettisempaa hyötyä kuin Venäjän kansalaisista?

Jos sälyttää vastuun diktaattorin toimista kansalle, joka myös on tuon diktaattorin uhri, kuinka ylimielinen oma maailmankatsomus silloin on?

Jos Putinin propaganda perustuu valheille Venäjää vihaavasta lännestä, ja venäläisiltä evättäisiin viisumit tai niitä syljeskeltäisiin kaduilla, eivätkö ne silloin vain vakuuttuisi hyveellisen hallitsijansa viestin totuudellisuudesta?

Jos viisumeja ei evättäisi, saisiko länsimainen vapaus, eli mahdollisuus estottomuuteen Internetissä, venäläiset vaatimaan vapautta myös itselleen?

Entä ne, jotka käyttävät Suomea läpikulkumaana paetessaan? Olisiko natsi-Saksaa paenneet pitänyt käännyttää, koska ne tulivat natsi-Saksasta?

Saako mielivallan alla kaivata muualla asuvia sukulaisiaan ja ystäviään? Entä jos lyhytkin poispääsy on venäläiselle se ainoa hetki, jolloin voi olla pelkäämättä?

Mitä jos vastaus kysymyksiin ei aina ole "kyllä" tai "ei", vaan "hmmmm", kompromissi, joka ei tyydytä nykyhetken vaatimaa tunteen ehdottomuutta; se että rajojen sulkemisen sijasta viisumeita myönnetään vähemmän ja tarkemmin?

Kuinka paljon viisumikieltovaatimukset perustuvan itseimarteluun, jossa länsimaalainen pitää itseään sankarina vaatiessaan muilta toimintaa sen perusteella, että itse tuohtui nähtyään Stockmannilla venäläispariskunnan, joka tosin oli ukrainalainen?