Ilta Sanoma

Suomessa on kesän aikana nähty Nato-maiden asevoimien raskasta kalustoa.

Kuva: Puolustusvoimat, Ilmavoimat

Suomessa on tänä kesänä ollut poikkeuksellisen helppoa havaita kansainvälisiä sotilasjoukkoja harjoittelemassa maalla, merellä ja ilmassa. Ja lisää on luvassa.

Suomi päätti hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä 17. toukokuuta. Päätöksen jälkeen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) ilmoitti Suomen järjestävän yhdessä kumppanimaidensa kanssa täydentävää koulutus- ja harjoitustoimintaa loppuvuoden aikana - erityisesti kesällä.

Harjoitukset ovat tuoneet ja tuovat kesän kuluessa Suomeen satojen ulkomaisten sotilaiden lisäksi esimerkiksi hävittäjiä, helikoptereita, sotalaivoja ja panssarivaunuja. Sotilaiden ja kehittyneen kaluston tuominen Suomeen tarjoaa harjoittelun lisäksi kumppanimaille mahdollisuuden osoittaa konkreettisesti tukeaan Suomelle.

IS listasi tärkeimpiä sotaharjoituksia ja vierailuja, joihin on osallistunut Naton tai Suomen muiden kumppanien ulkomaisia joukkoja ja kalustoa.

Maavoimat käynnisti täydentäväksi kansainväliseksi harjoitus- ja koulutustoiminnaksi kutsumansa sotaharjoitukset 11. heinäkuuta Jääkäriprikaatin johdolla Pohjois-Suomessa. Harjoituksiin osallistuu eri vaiheissa noin 180 amerikkalaissotilasta sekä Norjan ja Ruotsin sotilaita.

Torstaina Jääkäriprikaatin apulaiskomentaja Jukka Kotilehto jakoi Twitter-tilillään videon, jossa Yhdysvaltain armeijan CH-47 Chinook -helikopteri kuljettaa sotilaita viime viikolla alkaneessa RYSKE-sotaharjoituksessa Sodankylän ja Rovajärven alueella.

Järkälemäisten Chinookien lisäksi amerikkalaiset ovat tuoneet Suomeen kaksi kevyempää UH-60 Black Hawk -helikopteria.

Kaksiroottorinen Chinook on kokonsa vuoksi vaikuttava ilmestys.

Kaksiroottorinen Chinook on kokonsa vuoksi vaikuttava ilmestys. Kuva: Puolustusvoimat

Kaartin jääkärirykmentissä käynnistyi 11. heinäkuuta kansainvälinen sotaharjoitus, johon kerrottiin osallistuvan noin 150 sotilaan vahvuinen brittiläinen komppania. Brittisotilaat saapuivat Santahaminassa järjestettyyn harjoitukseen Tallinnasta Chinook-helikopterilla, joita myös Britannian kuninkaalliset ilmavoimat on tuonut Suomeen kaksi kappaletta.

Harjoituksiin osallistui puolustusvoimien mukaan sekä varusmiehiä että henkilökuntaa ja joukkoja myös muista maavoimien joukko-osastoista. Tavoitteena oli testata ja kehittää molempien joukkojen osaamista sekä syventää kansainvälistä yhteistoimintaa ja yhteensopivuutta.

Yhdysvaltalainen kevyt jalkaväkikomppania harjoitteli rakennuksen haltuunottoa yhdessä Kaartin jääkärirykmentin kanssa Santahaminassa 28. kesäkuuta.

Yhdysvaltalainen kevyt jalkaväkikomppania harjoitteli rakennuksen haltuunottoa yhdessä Kaartin jääkärirykmentin kanssa Santahaminassa 28. kesäkuuta. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Heinäkuussa alkaneiden harjoitusten on määrä jatkua Santahaminassa ja saaren ulkopuolisilla alueilla myös elokuussa.

Santahaminassa nähtiin kansainvälistä väriä jo kesäkuussa, kun reilun sadan amerikkalaisen jalkaväkikomppanian kerrottiin saapuneen harjoittelemaan saarelle Kaartin jääkärirykmentin kanssa.

Länsi-Suomessa Porin prikaatin johtamiin sotaharjoituksiin osallistuu puolustusvoimien mukaan noin 160 amerikkalaissotilasta. Tällä viikolla järjestetyssä Vigilant Fox -harjoituksessa on lisäksi ollut mukana Ison-Britannian joukkoja.

Amerikkalainen M2 Bradley -panssarivaunu sotaharjoituksessa Länsi-Suomessa.

Amerikkalainen M2 Bradley -panssarivaunu sotaharjoituksessa Länsi-Suomessa. Kuva: Puolustusvoimat

Harjoituksia järjestetään Säkylässä, Niinisalossa ja Niinikankaan alueella. Mukana olevilla amerikkalaisjoukoilla on käytössään esimerkiksi M2 Bradley-rynnäkköpanssarivaunuja, joka on suunniteltu erityisesti jalkaväen kuljettamiseen ja taistelun tukemiseen.

Utin jääkärirykmentti harjoittelee kesän aikana Britannian ilmavoimien ja Yhdysvaltojen maavoimien ilmailun joukkojen kanssa. Torstaina rykmentti jakoi Twitter-tililään kuvia Suomessa vierailevista Chinook- ja Black Hawk -koptereista.

Yhdysvaltojen CH-47 Chinook ja UH-60 Black Hawk -helikopterit Suomessa puolustusvoimien julkaisemassa kuvassa.

Yhdysvaltojen CH-47 Chinook ja UH-60 Black Hawk -helikopterit Suomessa puolustusvoimien julkaisemassa kuvassa. Kuva: Puolustusvoimat

Harjoitusten yksityiskohdista ei olla kerrottu ennakkoon tarkemmin. Tällä viikolla Turun saaristossa havaittiin helikoptereita harjoittelemassa joukkojen laskemista Finnlinesin autolauttaan.

Puolustusvoimista kerrottiin kyseessä olleen Utin jääkärirykmentin erikoisjoukkoharjoitus Yhdysvaltojen kanssa. Tuolloin mukana oli myös NH90-sotilaskoptereita, joita on käytössä myös Suomen joukoilla.

Ilmavoimat tiedotti torstaina harjoitelleensa edellisenä päivänä yhteistoimintaa Ranskan ilmavoimien kanssa. Twitter-viestissä ilmavoimat kertoi neljän suomalaisen Hornet-hävittäjän lentäneen Suomen ilmatilassa kierroksen Ämarin tukikohdasta Virosta nousseen ranskalainen Mirage 2000-5F -hävittäjän kanssa.

Ranskalainen Mirage ja Suomen ilmavoimien Hornet partioivat yhdessä Suomen ilmatilassa keskiviikkona.

Ranskalainen Mirage ja Suomen ilmavoimien Hornet partioivat yhdessä Suomen ilmatilassa keskiviikkona. Kuva: Ilmavoimat

Kesän aikana Suomessa vieraillut myös viidennen sukupolven F-35-häivehävittäjiä. Pohjois-Savossa sijaitsevaan Rissalan tukikohtaan saapui kesäkuun lopussa kaksi Britannian kuninkaallisten ilmavoimien F-35-konetta ja noin 60 henkilön lento-osasto. Vierailun aikana harjoiteltiin Suomen Hornet-hävittäjien ja F-35-koneiden yhteistoimintaa.

Aiemmin kesäkuussa Yhdysvaltojen F-35-häivehävittäjä vieraili Porin lentonäytöksessä. Kyseessä oli tuolloin konetyypin ensimmäinen esiintyminen Suomessa. F-35A korvaa Suomen nykyiset Hornet hävittäjät vuodesta 2026 alkaen.

Merivoimilla alkoi viime viikolla laivastovierailu, jossa Helsinkiin saapui ohjushävittäjä USS Arleigh Burke. Puolustusvoimien mukaan vierailuun liittyvä harjoitustoiminta tapahtuu merellä ja osin aluevesiemme ulkopuolella.

Aluksen saapumisesta kertoi Twitter-tilillään myös Yhdysvaltojen Suomen suurlähetystö, jonka mukaan vierailu on osoitus sitoutumisesta Suomen kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Ohjushävittäjä USS Arleigh Burke kiinnittyi Hernesaaren satamaan Helsingissä.

Ohjushävittäjä USS Arleigh Burke kiinnittyi Hernesaaren satamaan Helsingissä. Kuva: Lassi Rinne

154 metriä pitkällä ja 18 metriä leveällä aluksella on henkilöstöä noin 330. Se kuuluu Arleigh Burke -luokan hävittäjiin, jotka kykenevät iskemään sekä sukellusveneitä että pintamaaleja vastaan. Niiden tärkein aseistus ovat Tomahawk-risteilyohjukset, jotka on sijoitettu siiloihin kannen alle.

Toukokuun lopussa Helsingin Hernesaareen ankkuroituivat myös ohjushävittäjä USS Gravely ja maihinnousujoukkojen tukialus USS Gunston Hall. Samaan aikaan satamassa nähtiin myös ranskalainen fregattialus Latouche-Tréville.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.