Ilta Sanoma

Yhtiö kompensoi tuotemyynnin laskua palveluiden myynnillä.

Tammikuussa Applen arvo ylitti kolme biljoonaa.

Tammikuussa Applen arvo ylitti kolme biljoonaa. Kuva: MIKE SEGAR / Reuters

Teknologiayhtiö Applen liikevaihto kasvoi kesäkuun loppupuolella päättyneellä tuloskaudella 83 miljardiin dollariin. Liikevaihdossa oli kasvua kaksi prosenttia.

Yhtiö tuotemyynti oli vuosineljänneksen aikana 63,4 miljardia dollaria, ja se laski verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Sen sijaan yhtiö onnistui kompensoimaan tuotemyynnin laskua palveluiden myynnillä, joka kasvoi 19,6 miljardiin dollariin.

Applen tulosta paransi yhtiön Iphone-puhelinten myynti, joka kasvoi kolme prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan vuosi sitten. Näin yhtiön puhelimen myynti on kasvanut nyt seitsemän peräkkäisen vuosineljänneksen aikana. Applen osake nousi tulosjulkistuksen jälkeen yli kolme prosenttia jälkimarkkinoilla.

Apple on maailman arvokkaimpia pörssinoteerattuja yhtiöitä ja liikevaihdolla mitattuna yksi suurimmista. Viime tammikuussa siitä tuli ensimmäinen yhtiö, jonka arvo ylitti kolme biljoonaa.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 08:25:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.