Yhdysvaltojen ja Kiinan välejä on kiristänyt Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosin suunnittelema vierailu Taiwaniin. " /> Yhdysvaltojen ja Kiinan välejä on kiristänyt Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosin suunnittelema vierailu Taiwaniin. " />

YLE


Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Kiinan presidentti Xi Jinping keskustelivat torstaina yli kaksi tuntia puhelimessa ja käsittelivät muun muassa Taiwanin tilannetta.

- Valtionpäämiehet keskustelivat syvällisesti Kiinan ja Yhdysvaltain suhteesta ja molempia osapuolia koskevista asioista, Kiinan valtakunnallinen televisioyhtiö CCTV kuvaili puhelua.

Kiinan julkaiseman kuvauksen mukaan Xi korosti puhelussa, että Kiina pitää Taiwania sille kuuluvana maakuntana.

- Ne, jotka leikkivät tulella, menehtyvät siihen. Toivottavasti Yhdysvallat ymmärtää asian hyvin, Xi sanoi Bidenille Kiinan kuvauksen mukaan.

Valkoisen talon julkaiseman kuvauksen mukaan Biden sanoi Xille, että Yhdysvaltain Taiwan-politiikka ei ole muuttunut ja että se vastustaa voimakkaasti yksipuolisia pyrkimyksiä muuttaa vallitsevaa tilaa tai heikentää rauhaa ja vakautta Taiwaninsalmella.

Johtajien keskustelua edeltävinä päivinä maiden välejä on kiristänyt Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosin suunnittelema vierailu Taiwaniin. Kiina on uhannut Yhdysvaltoja ja Taiwania vastatoimilla, mikäli puhemiehen matka toteutetaan.

Kiina ei ole missään vaiheessa hyväksynyt vuonna 1949 perustettua saarivaltiota.

Valkoisen talon mukaan johtajat keskustelivat lisäksi esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja terveysturvaan liittyvistä asioista. Bidenin kerrotaan nostaneen puhelussa esiin myös kysymykset kansanmurhasta ja pakkotyöstä.

Kauppatariffeista puhelussa sen sijaan ei keskusteltu, Bidenin hallinnosta kerrottiin. Yhdysvaltain hallinto on pohtinut joidenkin kiinalaisia tuotteita koskevien tariffien poistamista keinona helpottaa korkealla huitelevaa inflaatiota.

Joe Biden och Xi Jinping skakar hand. I bakgrunden USA:s och Kinas flagga.
Joe Biden ja Xi Jinping tapasivat vuonna 2013 Bidenin ollessa Yhdysvaltain varapresidentti.EPA/All Over Press

Tapaamiselle etsitään sopivaa päivää

Biden ja Xi keskustelivat myös mahdollisuudesta tavata kasvokkain, Bidenin hallinnosta kerrotaan.

Presidentit ohjeistivat esikuntaansa etsimään molemmille sopivaa tapaamisaikaa, sanoi Bidenin hallinnon edustaja toimittajille. Kyseessä olisi johtajien ensimmäinen tapaaminen sen jälkeen, kun Bidenista tuli presidentti.

vendredi 29 juillet 2022 05:28:02 Categories: Taiwan YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.