Nooralotta Nezirin ulkoratakausi on ollut rikkonainen. " /> Nooralotta Nezirin ulkoratakausi on ollut rikkonainen. " />

YLE


Pika-aituri Nooralotta Neziri, 29, ei osallistu elokuussa pidettäviin Münchenin EM-kisoihin. Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö Tuomo Salonen vahvistaa asian Yle Urheilulle.

Neziri oli valintakelpoinen kisoihin EM-rankingin kautta. Viimeisimmässä rankinglistauksessa Nezirin kohdalla luki, että hän on luopunut kisapaikasta.

Salonen ei avannut vetäytymisen syytä.

- Hän ei ole osallistumassa EM-kisoihin. Muuten hän tiedottaa asiasta itse, Salonen sanoo.

Yle Urheilu ei tavoittanut Neziriä kommentoimaan tilannettaan torstaina.

Juoksija on kärsinyt tänä kesänä kantapäävaivasta, joka on pitänyt hänet kisoista pitkään sivussa.

Aiemmin torstaina uutisoitiin, että seitsenottelija Maria Huntingtonin koko kausi on ohi koronaviruksen jäkioireiden takia. Huntington oli valittu jo aiemmin EM-joukkueeseen.

Lue myös:

Huntingtonin kilpailukausi ohi - koronan jälkitauti vaivaa seitsenottelijaa

Suomen EM-joukkue täydentyi reilusti - Müncheniin valittu nyt 20 suomalaisurheilijaa

vendredi 29 juillet 2022 01:04:28 Categories: YLE Yleisurheilun EM 2022

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.