Ilta Sanoma

Urheiluministeri Petri Honkonen Keskisuomalaiselle: FIA:n olisi kuulunut estää venäläisten osallistuminen.

Kuvituskuva viime vuoden MM-rallista Jyväskylässä.

Kuvituskuva viime vuoden MM-rallista Jyväskylässä. Kuva: Hannu Rainamo

Viikon päästä ajettavan Jyväskylän MM-rallin osallistujalista kuumentaa kulisseissa. Venäläiskilpailijoiden mukanaolo MM-rallissa herättää närää. Kilpailuun on ilmoittautunut kolme venäläiskisaajaa.

-?Joudumme toimimaan Kansainvälisen autoliiton FIA:n ohjeiden mukaan. Kilpailijat ajavat ilman maatunnuksia, eikä heillä ole käytössä maansa lippuja eikä kansallislauluja, toteaa Suomen autourheilun kansallisen lajiliiton AKK-Motorsport ry:n toimitusjohtaja Riku Bitter STT:lle.

Lisäksi kilpailijat ovat allekirjoittaneet asiakirjan, jossa he tuomitsivat Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyksen.

-?Tämä on inhottava tilanne. Kyseessä on kansainvälinen kilpailu ja silloin mennään FIA:n sääntöjen ja ohjeistusten mukaan. Jos kyseessä olisi kansallinen kilpailu, silloin toimisimme toisin.

-?Kuluvalla kaudella venäläisautoilijat ovat kisanneet Venäjän hyökkäyssodan jälkeen Kroatiassa, Portugalissa ja Sardiniassa, näillä samoilla FIA:n ohjeilla.

Ruotsin MM-rallissa venäläiset autourheilijat olivat myös mukana, koska Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi rallin käynnistyessä.

Jyväskylän MM-rallin tilanteesta kertoi aiemmin Keskisuomalainen. Lehden mukaan ralliin saapuvat venäläiskisaajat ovat RC5-sarjassa ajava Vitali Antonov sekä RC2-luokassa Skodalla ajava Nikolai Grjazin ja hänen kartanlukijansa Konstantin Aleksandrov.

Heinäkuussa Viron sisäministeriö eväsi Grjazinin sekä Aleksandrovin maahantulon, joten urheilijat eivät päässeet osallistumaan Viron MM-ralliin.

Urheilusta vastaavan tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkosen (kesk.) mielestä kansainvälisen autoliiton FIA:n olisi pitänyt estää venäläisten osallistuminen Jyväskylän MM-ralliin.

-?Henkilökohtaisesti olisin ilman muuta toivonut, että kansainvälinen autourheiluliitto noudattaisi Kansainvälisen olympiakomitean linjauksia ja sulkisi venäläiset urheilijat täysimääräisesti kansainvälisestä urheilutoiminnasta, Honkonen kommentoi torstaina Keskisuomalaiselle lähettämässään sähköpostissa.

Honkonen sanoo lehdelle, ettei urheiluministerinä voi päättää maahantulon estämisestä.

Ilta Sanoma
jeudi 28 juillet 2022 23:18:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.