Sähkö ohjautuu sähkömarkkinoilla sille, joka maksaa siitä eniten. " /> Sähkö ohjautuu sähkömarkkinoilla sille, joka maksaa siitä eniten. " />

YLE


Kuluttajien sähkölasku kasvaa. Ensi talvesta on tulossa entistä kovempi: Energiateollisuus on varoitellut, että sähköä voidaan joutua jo säännöstelemään.

Päättäjätkin ovat heränneet. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Leena Meri vaati keskiviikkona A-studiossa toimia, joilla sähkölasku pienenisi: arvonlisäveron alennusta, hintakompensaatiota Ruotsin ja Norjan malliin sekä sähkön hintakattoa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo oli sitä mieltä, että hallituksen on ryhdyttävä valmistelemaan sähkölle hintakattoa, jotta suomalaiset eivät joutuisi maksamaan ensi talvena kohtuuttomia sähkölaskuja. Se tarkoittaisi sähköntuottajien voittojen pienentymistä.

Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi keväällä, että hän on avoin keskustelulle hintakatosta.

Mutta mitä sähkön hintakatto tarkoittaa? Kysymyksiin vastasivat työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen ja Energiateollisuuden sähkön tukkumarkkina-asiantuntija Janne Kauppi.

1. Mitä tapahtuisi, jos Suomessa olisi hintakatto?

Hintakatosta voisi seurata sähköpula.

Jos Suomi päättäisi, että sähkön hinta ei saa nousta tietyn rajan yläpuolelle, sähköä myytäisiin sille, joka maksaa eniten. Sähkömarkkinat toimivat niin, että Euroopassa on eri hinta-alueita ja sähkö siirtyy pääsääntöisesti halvemmalta hinta-alueelta kalliimmalle.

Suomeen voisi tulla pula sähköstä.

Säästäminen on edessä joka tapauksessa, kun Eurooppaa uhkaa energiakriisi. Se voi tarkoittaa lyhyempiä saunakäyntejä, uusien aurinkopaneelien rakentamista tai valojen sammuttamista.

Hintakatto heikentäisi myös sähköyhtiöiden kilpailukykyä. Ne eivät saisi enää houkuteltua investointeja. Vain investointien avulla yritykset voivat kehittää esimerkiksi uusiutuvan energian käyttöönottoa.

Onko sähkölle nykyisin hintakattoa?

Kyllä on. Sähkön hintakatosta sovitaan yhdessä muiden EU-maiden kanssa.

EU:ssa on jo sähkölle hintakatto: 4 000 euroa megawattitunnilta. Hintakatto on tarkoitettu poikkeuksellisia tilanteita varten. Jos yhdessäkin maassa hinnat nousevat muutamaksi tunniksi 60 prosenttiin hintakatosta, sitä nostetaan.

Näin kävi keväällä, kun Ranskalla oli ongelmia ydinvoimaloidensa kanssa. Yleensä on kyse häiriötilanteista.

Jos Suomessa olisi oma hintakatto, joutuisimme hankalaan tilanteeseen. Kysyntä ja tarjonta eivät enää kohtaisi. Australiassa sähkömarkkinat piti sulkea keväällä, kun hintakatto aktivoitui. Sähkölaitosten tuotantokustannukset olivat isommat kuin hintakatto. Sähkölaitokset lopettivat sähkön myynnin, koska se olisi ollut tappiollista.

Espanjassa kokeiltiin hintakattoa, mutta siitä seurasi, että sähköä alettiin toimittaa korkeammalla hinnalla Ranskaan.

3. Alentaisiko hintakatto tavallisen kansalaisen sähkölaskua?

Vaikea sanoa. Kotitalouksien sähkösopimukset ovat eri asia kuin markkinoilla käytävä tukkukauppa.

Tukkusähkön hinnan aleneminen ei siirry automaattisesti kuluttajan sähkölaskuun. Osa kuluttajista on valinnut pörssisähkön, mutta valtaosalla asiakkaista on vuoden tai kahden vuoden mittainen sopimus. Sähkön hinta pysyy siis sopimusajan samana.

Pörssisähkön hinta sen sijaan heilahtelee nopeammin. Hintakaton vaikutukset näkyisivät siis nimenomaan pörssisähkön hinnassa. Varmoja vastauksia tähän ei ole.

4. Voisiko Suomi päättää omasta hintakatosta

Se olisi mahdollista, mutta hankalaa.

Sähkömarkkinat ovat tehokkain tapa hoitaa tilannetta. Markkinoiden sääntely voi johtaa tehottomuuteen ja kuluttaja kärsii. Jos Suomi haluaisi irrottautua EU:n linjasta, tilanteesta tulisi hankala.

Kaikki eivät kuitenkaan jaa tätä näkemystä. Energiatalouteen erikoistunut professori Matti Liski totesi A-studion haastattelussa, että sähkön pörssissä määräytyvää hintaa pitäisi nyt poikkeusoloissa pystyä rajoittamaan.

Liskin mielestä on järkevämpää säädellä sähkön hintakattoa kuin korvata kuluttajien korkeita sähkölaskuja verovaroin. Korvauksia maksetaan esimerkiksi Ruotsissa.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 29. heinäkuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

"Hallituksen julistettava energiahätätila" - perussuomalaisten Leena Meri odottaa esitystä sähkön hintakatosta

EU sopi kaasun yhteishankinnoista ja varastojen täyttämisestä - pääministeri Marin ei tyrmää ajatusta energian lyhytaikaisesta hintakatosta

jeudi 28 juillet 2022 20:30:00 Categories: YLE sähkö

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.