Ilta Sanoma

Alukset vuokrataan majoituskäyttöön seitsemäksi kuukaudeksi.

Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivä Silja Europa vuokrataan Hollantiin.

Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivä Silja Europa vuokrataan Hollantiin. Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Tallink-konserni vuokraa Silja Europa- ja Galaxy-laivat Hollantiin. Yhtiö kertoo tiedotteessa, että Helsinki-Tallinna-reitillä liikennöivä Silja Europa on vuokrattu majoituskäyttöön Hollantiin 20. elokuuta alkaen seitsemäksi kuukaudeksi, jonka jälkeen sopimusta on mahdollista jatkaa kolmella kuukaudella.

Turku-Tukholma-reitillä liikennöivä Galaxy on myös vuokrattu majoituskäyttöön Hollantiin 20. syyskuuta alkaen seitsemäksi kuukaudeksi, jonka jälkeen sopimusta voi jatkaa kolmella kuukaudella.

Vuokrauksen aikana laivaa operoi Tallinkin kansi- ja konehenkilökunta.

Tallink kertoo lisäksi tehneensä ilmoituksen Ruotsin ammattiliitoille ja aloittaneensa prosessin vaihtaakseen Galaxyn Ruotsin lipun alta Viron lipun alle.

Tallinkin viestintäjohtaja Katri Link kommentoi Ilta-Sanomille, että sopimukset oli järkevää tehdä vallitsevassa taloudellisessa ja geopoliittisessa tilanteessa polttoaine- ja energiakustannusten noustessa.

- Valmistaudumme talveen ja yritämme vähentää operatiivisia riskejä, Link sanoo.

Hän sanoo, että tällä hetkellä laivoilla riittää matkustajia, mutta tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa. Riskien pienentämisen kannalta järkevää vuokrata alukset hiljaisen sesongin ajaksi.

- Kahtena viime vuonna syys- ja talvikaudet ovat olleet meille haasteellisia.

Linkin mukaan Galaxy siirretään Viron lipun alle, koska alus siirretään pois Turku-Tukholma-reitiltä.

Ilta Sanoma
jeudi 28 juillet 2022 19:02:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.