Ilta Sanoma

Tamara Ecclestonen perheen huimaa omaisuutta on yritetty varastaa jo kolmesti.

Tamara Ecclestone lomaili miehensä Jay Rutlandin kanssa Suomessa vuonna 2019.

Tamara Ecclestone lomaili miehensä Jay Rutlandin kanssa Suomessa vuonna 2019. Kuva: PA Images / Alamy / MVPhotos

Brittilehdet uutisoivat vuonna 2019, että F1-miljardi­perijättäreltä Tamara Ecclestonelta, 38, varastettiin kymmenien miljoonien eurojen edestä koruja, kun hän oli lomalla Lapissa miehensä Jay Rutlandin ja heidän tyttärensä Sophian kanssa.

Nelihenkinen joukko oli suunnitellut murron tyhjillään olleeseen, yli 80 miljoonan euron arvoiseen kiinteistöön Länsi-Lontoossa. Aiemmin arvioitiin, että omaisuutta olisi viety noin 60 miljoonan euron edestä.

Lue lisää: F1-perijätär lomaili Suomessa samaan aikaan, kun hänen luksuskartanostaan varastettiin 60 miljoonalla koruja - teki kaksi kriittistä virhettä

Ecclestonen koti sijaitsee lähellä Kensingtonin palatsia, yhdellä Lontoon kalleimmista ja parhaiten vartioiduista alueista. Varkaat jättivät kotiin tuhoisat jäljet.

Joulukuun tapahtumista on nyt julkaistu BBC:n dokumentti, joka paljastaa uusia yksityiskohtia murrosta ja sen tekijöistä. Daily Mailin mukaan varkaat jäivät kiinni, kun yksi heistä teki ratkaisevan virheen.

Yksi varkaista, Jugoslav Jovanovic lähetti valokuvan sukuelimistään sen hotellin työntekijälle, jonne nelikko liukeni murron jälkeen ennen kuin kartanon vartija huomasi heidät. Joukko kokoontui hotellille piiloon jakamaan murtosaalistaan, johon kuului satoja arvoesineitä, kuten koruja, käteistä, timantteja ja jalokiviä.

Kuvan alkuperä saatiin selvitettyä, kun viranomaiset kysyivät hotellin henkilökunnalta, oliko joku vieraista kiinnittänyt heidän huomionsa. Yksi työntekijä kertoi viranomaisille saaneensa tuntemattomalta henkilöltä kyseenalaisen valokuvan ja tallentaneensa puhelinnumeron nimellä "outo tyyppi".

Jovanovic oli epähuomiossa jättänyt hotellihuoneeseen passinsa, jonka avulla hänen henkilöllisyys saatiin selville, Daily Mail uutisoi.

Dokumentti paljastaa myös, kuinka varkaat kiipesivät kartanoon sisään pienestä ikkunasta takapihan kautta. Tunkeilijat viettivät talossa tunnin aiheuttaen sotkua muun muassa portaiden ympärille heitetyillä joulukoristeilla.

Kolme neljästä varkaasta tuomittiin 28 vuoden vankeuteen viime vuoden marraskuussa. Yksi heistä on edelleen vapaana ja hänen uskotaan majailevan Serbiassa.

Ecclestonen perheen mittava omaisuus on houkutellut varkaita aiemminkin. Vuonna 2017 Tamara Ecclestonen lanko James Stunt kertoi murtovarkaiden vieneen häneltä omaisuutta peräti 107 miljoonan euron edestä.

Vuonna 2010 puolestaan Tamaran isä, F1-moguli Bernie Ecclestone ryöstettiin Lontoon Knightsbridgen alueella sijaitsevan kotinsa edessä.

Ilta Sanoma
jeudi 28 juillet 2022 18:05:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.