Toimitussopimus Teboilin kanssa on ollut voimassa jo ennen Ukrainan sotaa ja jatkuu vielä toistaiseksi. Oulun Energian mukaan uuden öljysopimukse" /> Toimitussopimus Teboilin kanssa on ollut voimassa jo ennen Ukrainan sotaa ja jatkuu vielä toistaiseksi. Oulun Energian mukaan uuden öljysopimukse" />

YLE


Teboilin öljytoimitukset suomalaisille energiayhtiöille nousivat julkisuuteen, kun Iltalehti uutisoi Teboilin teipattujen autojen kuljettavan venäläistä öljyä Tampereen sähkölaitokselle. Venäläinen Lukoil omistaa Suomessa Oy Teboil Ab:n.

Teboil on ollut Oulun Energian pääöljyntoimittaja jo useiden vuosien ajan, kertoo Oulun Energian liiketoimintajohtaja Pertti Vanhala. Vanhalan mukaan sopimus Teboilin kanssa on tehty ennen Venäjän hyökkäyssodan alkamista Ukrainassa.

Oulun Energia käyttää vuosittain miljoonia euroja öljyn hankintaan.

- Me kilpailutamme öljytoimittajat määrävälein kaikissa tilanteissa joka tapauksessa, ja varmasti tulemme tekemään niin myös nyt, Vanhala sanoo.

Vanhala kertoo, että yleensä Oulun Energia on kilpailuttanut sopimuksensa kesällä, jolloin energian kulutus on pienempää ja tulevaa lämmityskautta varten on olemassa valmiit sopimukset.

Olisiko kilpailutuksen voinut tehdä aiemminkin?

- Meillä käytetään erilaatuisia öljyjä: on raskaita ja kevyitä öljyjä sekä erilaisia seoksia. Kaikkia öljylaatuja ei ole heti kaikilla toimittajilla saatavilla, ja sen vuoksi tässä on mennyt oma aikansa, että me pystymme [öljyntoimittajat] kilpailuttamaan.

Mihin saakka sopimus Teboilin kanssa on voimassa?

- Se on tietysti siihen saakka, kunnes uusi sopimus on voimassa. Öljyn saatavuus täytyy olla meillä koko ajan turvattuna, ja tällä hetkellä se tulee Teboililta.

Vanhala ei avaa tarkemmin, minkä mittainen sopimus Oulun Energialla on Teboilin kanssa.

Iltalehden tietojen mukaan Teboilin öljyautot tuovat öljyä Tampereen sähkölaitoksen öljysäiliöihin teipattuina. Oulussa ei Vanhalan mukaan teipattuja autoja ole näkynyt.

Öljyn osuus energialähteistä on pieni, mutta merkittävä

Oulun Energian kokonaistuotannosta enintään muutama prosentti tuotetaan öljyllä vuosittain.

- Se riippuu siitä, minkälainen talvi on ja millä tavalla asiat laitoksilla menevät. Kokonaismäärä on pieni, mutta silloin kun [öljyä] tarvitaan, silloin sitä myös todella tarvitaan. Se on se huippukuorma, kun pakkanen on kova ja muiden voimalaitosten lämpö ei riitä.

Vanhala kuvailee öljyn merkitystä energianlähteenä Oulun Energialle kriittiseksi.

- Öljyhän on todella tärkeä energianlähde, vaikka sen osuus on pieni. Silloin kun se kova pakkanen on ja kaikki kapasiteetti tarvitaan Oulun lämmittämiseen, niin silloinhan se on ihan kriittisen tärkeä.

Vanhalan mukaan öljyn käyttö energiantuotannossa on välttämätön paha, jotta kaupungin lämmittäminen pystytään turvaamaan kaikissa olosuhteissa.

- Öljyn rooli on olla se viimeinen säilykepurkki, silloin kun on oikein kylmä.

Tärkeää on myös toimituskyvykkyys eli se, että öljyä tulee silloin kun sitä tarvitaan.

Tampereella öljyn käyttöä on perusteltu muun muassa energiatilanteen epävarmuudella talvea kohti mentäessä. Myös Oulussa talven tuloon on varauduttu perinteisesti juurikin öljyvarastojen täyttämisellä.

- Meillä lämpölaitosten öljyvarastojen osalta on ollut ohjeistuksena, että ne pyritään pitämään varsin täynnä. Sitä kautta meillä on mahdollista käyttää öljyperusteista lämpöä, kun sille on tarvetta, Huhtala toteaa.

Teboilin omistajan, venäläisen Lukoilin kautta öljyrahojen on kritisoitu menevän Venäjän sotakassaan. Millaista keskustelua se on herättänyt?

- Totta kai koko Ukrainan sota on erittäin valitettava asia, ja kaikenlainen rahaliikenne tätä sotaa jollakin lailla tukemaan on äärimmäisen harmillista, ja hankala asia, jota ei missään nimessä haluta tukea, Vanhala sanoo.

Ja siihen nyt sitten mahdollisesti seuraavassa kilpailutuksessa uusia vaihtoehtoja ainakin mietitään ja kilpailutus on tarkoitus tehdä voiko sanoa lähiaikoina?

- No näin voi sanoa.

Lue myös:

Teboilin valkoiseksi teipatut autot tuovat venäläistä öljyä Tampereen sähkölaitokselle - toimitusjohtaja: Tilausta pitää tarkastella uudestaan

jeudi 28 juillet 2022 16:09:18 Categories: YLE öljy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.