Ilta Sanoma

Topi Raitanen tähtää Kalevan kisojen kautta EM-Müncheniin.

Topi Raitanen kärsi MM-Eugenessa mystisistä vatsavaivoista.

Topi Raitanen kärsi MM-Eugenessa mystisistä vatsavaivoista. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Suomalaisen kestävyysjuoksun yksinäinen tähti Topi Raitanen epäonnistui pahasti Eugenen MM-kisoissa. Raitanen on kärsinyt pitkin kesää erikoisista vatsavaivoista. Ennen huipputärkeää kisaa häneen vatsansa reagoi erityisen voimakkaasti.

Ravinto ei pysynyt sisällä lainkaan ja voimaton Raitanen sijoittui 3?000 metrin estejuoksun alkuerien 37:nneksi heikolla ajalla 8.43,01.

Tieto koko kesän jatkuneista vatsavaivoista nostatti synkkiä pilviä myös Münchenin EM-kisojen ylle. Raitasta on pidetty 15.8. alkavissa EM-kisoissa jopa mitalikandidaattina.

Keskiviikkona yleisurheilun ystävät saivat kuitenkin hyviä uutisia. Raitanen julkaisi Instagramisssa positiivisuutta uhkuvan päivityksen, jossa hän kertoo tähtäävänsä Kalevan kisojen kautta EM-Müncheniin.

Julkaisemassaan kuvassa Raitanen poseeraa Palokan urheilukentällä.

-?Paluu radalle muutaman viikon tauon jälkeen! Palokan kentällä 200 metrin vetoja. Seuraavaksi Kalevan kisat Joensuussa ja siitä kohti EM-Müncheniä. Uutta matoa koukkuun ja eteenpäin, Raitanen kirjoitti kuvan yhteyteen.

Münchenin miesten 3000 metrin alkuerät juostaan 16.8. ja finaali 19.8. Kisarajan alittanut Raitanen valittiin Suomen EM-joukkueeseen keskiviikkona.

Raitasen kauden tämän kauden paras aika leipälajissaan on Paavo Nurmen kisoissa Turussa juostu 8.19,34, kun EM-kisaraja oli 8.30,00. Raitasen vuonna 2020 juostu ennätys on 8.16,57.

Ilta Sanoma
jeudi 28 juillet 2022 16:02:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.