Kaupunkien kaduilta voi loppukesästä löytää kasoittain kuolleita kimalaisia. Jokavuotisen joukkokuoleman syypää löytyy pölyttäjien suosimista leh" /> Kaupunkien kaduilta voi loppukesästä löytää kasoittain kuolleita kimalaisia. Jokavuotisen joukkokuoleman syypää löytyy pölyttäjien suosimista leh" />

YLE


Moni kaupungissa kulkeva on viime aikoina havahtunut kuolleisiin kimalaisiin. Niitä tuntuu lojuvan kasoittain erityisesti lehmusten alla. Onko kimalaisten joukkokuolema tähän aikaan vuodesta tavallista?

- Se tuntuu olevan ihan vuosittainen ilmiö. Kuolleita kimalaisia löytyy nyt lehmusten luota, jossain paikassa enemmän ja jossain vähemmän, kertoo Tampereen hyönteistutkijain seuran puheenjohtaja Tero Piirainen.

Yksi syy kuolleiden kimalaisten suureen määrään on se, että kimalaisia on ylipäätään paljon.

- Kimalaiset näkee helpommin kaupungin asfalttipihassa tai kadulla. Kyllä niitä luonnossakin on pitkin maita ja mantuja, mutta ne on vain paljon hankalampi havaita.

Piirainen pitääkin kimalaisten loppukesän kohtaloa luonnollisena poistumana.

- Suurin osa kimalaisista kuolee syksyllä, kun useimpien kukkien kukinta alkaa olla ohi. Se on osa normaalia elinkiertoa, ei siitä ihan valtavasti pidä olla huolissaan.

Mesi vähenee loppukesästä

Kimalaisten joukkokuolema askarruttaa luonnon ystäviä, ja sen syystä on Piiraisen mukaan monia teorioita.

- Yksi niistä liittyy meden tanniinisuuteen, jonka ajatellaan olevan jollain lailla pahaksi kimalaisille.

Toinen, ehkä vielä suositumpi teoria, on lehmuksen meden sokeripitoisuus. Lehmus on monien pölyttäjäpistiäisten suosiossa.

- Varsinkin näin loppukesästä lehmuksessa on enää vähän ravintoa, kun meden määrä alkaa vähetä ja sen laatukin saattaa heikentyä.

Mies pitelee puutarhassa malvan kukkaa, jossa on kimalainen.
Tampereen hyönteistutkijain seuran puheenjohtaja Tero Piirainen kuvailee kimalaista leppoisaksi kaveriksi. Se saattaa pistää vain silloin, jos esimerkiksi astuu vahingossa sen päälle.Päivi Solja / Yle

Lehmus on erittäin hyvä kimalaisten houkuttelussa.

- Kimalaiset juopottelevat puussa pitkin päivää, mutta ne eivät saa siitä enää ravintoa. Jossain vaiheessa ne pökertyvät, ja elämäkin saattaa siinä päättyä, Piirainen kuvailee.

Kimalaiset siis kuolevat loppukesästä ruokapöydän ääressä nälkään?

- Kyllä. Kimalaisten näkökulmasta niiden kannattaisikin ehkä käydä myös muilla kuin lehmuksen kukilla.

Kukkaketoja kaupunkien pihoille

Miten pölyttäjiä sitten voisi auttaa? Yksi keino on pihalle pystytettävä hyönteishotelli. Lehmuksetkin ovat hyödyllisiä.

- Lehmus on hyvä puistopuu, mutta sen lisäksi pitäisi olla myös muita vaihtoehtoja. Monipuolinen kasvillisuus ja kukat olisivat paras apu.

Piirainen toivoisi kaupunkeihin lisää ketoja ja niittyjä. Pihoissakin voisi hänestä olla enemmän luonnonmukaisia nurkkia.

- Kannattaa huolehtia siitä, että varsinkin näin loppukesästä ja syksyllä olisi kukkivia kasveja. Puutarhoissa, pihoilla ja puistoissa ne auttavat kimalaisia ja muita pölyttäjiä.

Pölyttäjät kannattaisi ottaa huomioon myös kerrostaloissa.

- Monet taloyhtiöt, kaupungit ja maanomistajat ovat asiasta nykyään kiinnostuneita. Minun tuntumani mukaan yksitoikkoiset nurmikot ovat vähitellen menossa pois muodista.

Kukkakedot ja apilaniityt sopivat myös kaupunkipuutarhoihin ja -pihoihin. Loppukesästä kukkivia kasveja löytyy esimerkiksi netistä.

- Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on paljon - niitä vain käyttämään, Piirainen rohkaisee.

Millaisia ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23 asti.

Lue myös:

Miten houkutella kimalaisia? Puutarhaneuvos Marjatta Uosukaisen pihassa on keväästä syksyyn kukkiva herkkupöytä

jeudi 28 juillet 2022 15:40:05 Categories: YLE pölyttäjät

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.