Ilta Sanoma

Tuomas Määtän päätökseen ollaan tyytymättömiä Ruotsissa.

Tuomas Määtän ura jatkuu Venäjällä.

Tuomas Määtän ura jatkuu Venäjällä. Kuva: Terhi Ylimäinen

Suomalaisen jääpallotähti Tuomas Määtän, 26, sopimus venäläisseura SKA-Neftjanikin kanssa otettiin vastaan pettyneinä, Ruotsin yleisradio SVT kertoo.

SVT kertoo että Määtän ex-seura Edsbyns IF halusi suomalaisen takaisin riveihinsä ja kannattajat olivat keränneet mojovan rahasumman Määtän paluuta varten.

Lisäksi Bandyplus-sivuston mukaan ruotsalaisseuran yhteistyökumppani lupasi kattaa kaikki Määtän sopimukseen liittyvät kulut.

Määttä pelasi seurassa vuosina 2016-20, ja hänet valittiin tuona aikana kertaalleen Ruotsin sarjan parhaaksi pelaajaksi.

Määttä voitti Ruotsissa kolme mestaruutta.

Seura vahvisti huippupelaajan sopimuksen verkkosivuillaan keskiviikkona.

Vantaalainen valitsi kuitenkin Venäjän, jossa hän on pelannut vuodesta 2020. Määttä voitti SKA-Neftjanikin paidassa Venäjän Super Cupin.

Määttä on meritoitunut jääpalloilija myös maajoukkueessa. Hän on voittanut Suomen maajoukkueen paidassa neljä arvokisamitalia.

Ilta Sanoma
jeudi 28 juillet 2022 15:01:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.