Muun muassa Neste, YIT ja Metsä Board julkaisevat tänään osavuosikatsauksensa. " /> Muun muassa Neste, YIT ja Metsä Board julkaisevat tänään osavuosikatsauksensa. " />

YLE


Nesteeltä odotetusti "erinomainen tulos"

Poikkeuksellisen korkeat jalostusmarginaalit nostivat öljy-yhtiö Nesteen vertailukelpoisen käyttökatteen 1,085 miljardiin euroon huhti-kesäkuussa. Vuotta aiemmin vastaava tulos oli 377 miljoonaa euroa.

Nesteen toisen neljänneksen liikevaihto oli 7,039 miljardia euroa, eli yli kaksinkertainen viime vuoden huhti-kesäkuun 3,022 miljardiin verrattuna.

Kovaa kasvua voitiin odottaa, sillä Neste antoi marginaalien noususta kesäkuussa positiivisen tulosvaroituksen. Uusiutuvissa tuotteissa vertailukelpoinen myyntikate nousi 865 dollariin tonnilta eli uuteen neljänneskohtaiseen ennätykseen.

- Neste teki erinomaisen taloudellisen tuloksen toisella neljänneksellä poikkeuksellisissa markkinaolosuhteissa, kommentoi yhtiön toimitusjohtaja Markku Lehmus yhtiön puolivuosikatsauksessa.

Viime vuonna esimerkiksi Porvoon jalostamon suurseisokilla oli negatiivinen vaikutus huhti-kesäkuun öljytuotteiden myyntiin, joten sekin heijastuu nyt erinomaiseen tulokseen.

YIT:lle raskas alaskirjaus Venäjän-toimista

Venäjältä vetäytymisen seurauksena lopetetut toiminnot painoivat rakennusyhtiö YIT:n tuloksen raskaasti miinukselle.

YIT:n huhti-heinäkuun tulos oli kaikkiaan -277 miljoonaa euroa. Venäjällä lopetettujen toimien negatiivinen vaikutus oli peräti 293 miljoonaa euroa, ja ilman niitä YIT:n tulos olisi jäänyt plussan puolelle.

Fiskars: Tuotantokustannusten nousu näkyy myöhemmin

Puutarhatarvikkeita ja keittiötyökaluja valmistavan Fiskarsin liikevaihto kasvoi viime huhti-kesäkuuhun verrattuna 3,9 prosenttia ja oli 319,1 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto laski peräti 12,2 prosenttia viime huhti-kesäkuun lukemista ja oli 36,3 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Nathalie Ahlström kuvailee tiedotteessa, että vertailukelpoisen liikevoiton lasku "viime vuoden ennätystasosta" oli odotettua.

Fiskarsin tammi-kesäkuun liikevaihto kasvoi 6,9 prosenttia ja oli 651,7 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto ei juuri muuttunut viime tammi-kesäkuun lukemista ja oli 88,1 miljoonaa euroa.

Fiskars pitää kuluvan vuoden tulosnäkymät ennallaan. Ahlström arvioi tiedotteessa, että Ukrainan sodasta johtuva tuotantokustannusten nousu näkyy viiveellä vasta vuoden loppupuoliskolla.

jeudi 28 juillet 2022 12:19:14 Categories: Tulostiedot YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.