Asian tultua julkisuuteen Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja kertoo asiaa tarkasteltavan nyt uudestaan." /> Asian tultua julkisuuteen Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja kertoo asiaa tarkasteltavan nyt uudestaan." />

YLE


Tampereen sähkölaitos on tilannut varastoihinsa isoja määriä öljyä Teboililta. Venäläinen Lukoil omistaa Suomessa Oy Teboil Ab:n. Asiasta kertoo torstain Iltalehti.

Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen myöntää Iltalehden tiedon oikeaksi. Hän kertoo, että öljyä tilataan Naistenlahden säiliöihin nyt monelta eri toimittajalta. Teboilin öljyn osuus kaikesta tilatusta on noin kolmanneksen.

Laitinen kertoo, että sähkölaitoksella on asia tiedostettu, että Teboililta tilatuista öljystä rahat menevät Venäjän sotakassaan.

- Laskut osoittivat, että ei se meidän osalta sotakassan kasvattaminen ole kovin montaa sataatuhatta. Meidän on tärkeintä saada Tampere pidettyä ensi talvena lämpimänä ja tämän vuoksi päädyttiin tähän ratkaisuun, että käytetään näitä meidän pitkäaikaisia toimittajia, kommentoi Jussi Laitinen Ylelle.

Jussi Laitinen kertoo, että asian tultua julkisuuteen tilauksia Teboililta tarkastellaan nyt uudelleen ja saadaanko ne keskeytettyä. Tilalle etsitään mahdollisuuksien mukaan joku muu uusi toimittaja.

Autot kulkevat teipattuina

Iltalehden tietojen mukaan Teboilin öljyautot tuovat öljyä Naistenlahden öljysäiliöihin teipattuina. Jussi Laitinen kiistää, että sähkölaitos olisi vaatinut autojen teippaamista. Hänen käsityksensä mukaan kuljetusyrittäjät ovat oma-alotteisesti teipanneet logoja piiloon.

- Olen itse nähnyt tiestöllä valkoiseksi teipattuja säiliöautoja. Ja epäilen kyllä, että ne on varmaan niitä entisiä Teboilin autoja.

Teboil-Lukoil -kyltti
Kimmo Gustafsson / Yle

Sähkölaitokselle tilataan nyt poikkeuksellisen paljon öljyä, sillä varaudutaan siihen, että kaasua ei ole ensi talvena käytössä ja kaasu korvataan öljyllä. Öljyä hankitaan noin 15 prosenttia kaikesta Naistenlahden voimalaitoksen tarvitsemasta energiasta. Öljyä pystytään siirtämään myös lämpökeskuksiin, jos niissä tulee öljystä pulaa.

- Öljyä ostetaan nyt poikkeuksellisen paljon. Tämän vuoksi me tarvitsemme siinä nyt kaikki mahdolliset toimittajat, jotka osaavat näitä meidän laitteistoja käyttää, kertoo Jussi Laitinen.

Naistenlahden voimalaitoksen alue on tällä hetkellä rakennustyömaa ja Laitisen mukaan aikaikkuna, kun säiliöitä pystytään täyttämään on rajallinen.

jeudi 28 juillet 2022 12:05:16 Categories: YLE Öljy ja kaasu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.