Ilta Sanoma

EU-laajuisten ratkaisujen etsiminen ei sulje pois yksittäisten maiden oikeutta sulkea rajojaan, sanoo Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu Ilta-Sanomille.

Viron ulkoministeri Urmas Reinsalun mukaan myös tavalliset venäläiset ovat moraalisesti vastuussa Ukrainan väkivallasta.

Viron ulkoministeri Urmas Reinsalun mukaan myös tavalliset venäläiset ovat moraalisesti vastuussa Ukrainan väkivallasta. Kuva: Juha Metso, Ukraine Presidents Office / Alamy / Alamy / MVPhotos

Venäläisten matkustelu lomailemaan Euroopan tunnettuihin kohteisiin on saatava loppumaan, sanoo Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu.

-?Minun mielestäni kyseessä on moraalinen ongelma kaikille EU-maille. Olemme tilanteessa, jossa lapsia kuolee Venäjän raketteihin ja pommeihin, ja samaan aikaan venäläiset turistit matkustavat meidän alueidemme kautta ihailemaan Brandenburgin porttia tai Louvrea, Reinsalu toteaa IS:n haastattelussa.

Reinsalu huomauttaa näiden venäläisten oleva Ukrainassa nähtyihin tekoihin syyllistyvän maan kansalaisia velvollisuuksineen ja oikeuksineen. Näin olleen kiellon osuminen myös "syyttömiin" venäläisiin olisi oikeutettua.

-?Koko pakotteiden tarkoituksena on lähettää Venäjän yhteiskunnalle viesti, että passiivisesti sivuuttamalla ei voi hyväksyä kansanmurhaa muistuttavaa sotaa, jota käydään 21. vuosisadalla yhtä Eurooppalaista valtiota vastaan, Reinsalu sanoo.

-?Sellaista moraalista tekosyytä ei voi olla. He ovat sen valtion kansalaisia, joka tekee rikoksia toisen vapaan ja itsenäisen valtion alueella, ja tämä tilanne jatkuu edelleen.

Viro on lopettanut turistiviisumien myöntämisen venäläisille tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta jo maaliskuussa. Maan kautta on kuitenkin kulkenut tuhansia venäläisiä, sillä matkustaminen onnistuu myös toisessa Schengen-maassa - esimerkiksi Suomessa -myönnetyllä viisumilla.

-?Tällä hetkellä meidän täytyy päästää maahan venäläiset matkustajat joiden viisumit on myöntänyt kolmas EU-maa. Voidaan puhua EU:n itärajalla sijaitsevasta kulkukäytävästä manner-Eurooppaan. Meidän tulee sulkea se, yhdessä Euroopan-laajuista ratkaisua etsien, mutta myös välittömästi samanlaisilla kansallisilla ratkaisuilla kuin me teimme keväällä.

Viron ulkoministeriö valmistelee parhaillaan ehdotuksia venäläismatkailijoiden EU-laajuista viisumirajoitusta varten. Reinsalu kuitenkin vetoaa suorasanaisesti yksittäisiin EU-maihin rajojen sulkemiseksi venäläisille.

-?Haluaisimme nähdä hyvin vahvaa yhteistyötä meidän alueemme maiden kesken, erityistesti niiden joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Haluaisin myös pyytää EU-maita todella harkitsemaan lopettamaan viisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille.

Konservatiivista Isamaa-puoluetta edustavan Reinsalu ei nosta Suomea erityisen ongelmalliseksi maaksi asiassa, vaikka toistaiseksi kansallista viisumikieltoa ei valmistella. Hän kuitenkin kertoo nostaneensa asian esiin keskustellessaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) kanssa.

-?Minä mainitsin tämän olevan ongelma, johon pitäisi puuttua. Mutta ymmärrän tämän olevan asia, josta on käytävä poliittista keskustelua maan sisällä.

Venäläisiä rajanylittäjiä Vaalimaan raja-asemalla sen jälkeen, kun Venäjä poisti koronarajoutukset rajaltaan.

Venäläisiä rajanylittäjiä Vaalimaan raja-asemalla sen jälkeen, kun Venäjä poisti koronarajoutukset rajaltaan. Kuva: Juha Metso

Nykyisten viisumirajoitusten lisäksi Virossa suunnitellaan myös venäläisille aiemmin myönnettyjen viisumien läpikäymistä.

-?Harkitsemme myös Venäjän kansalaisille ennen helmikuun 24. päivää myönnettyjen ja edelleen voimassa olevien Schengen-viisumien uudelleenarvioimista. Tavallisesti viisumi voi olla voimassa jopa viisi vuotta.

Ulkoministeri arvioi jo myönnettyjen viisumien uudelleenarvioimista huomattavasti uusien viisumien kieltoa monimutkaisemmaksi tehtäväksi. Päätöksellä on sekä moraalinen että kansalliseen turvallisuuteen liittyvä peruste.

-?Henkilökohtaisesti haluaisin nähdä Venäjältä Eurooppaan suuntautuvan matkustamisen vähenevän mahdollisimman paljon. Mutta on aiheellista nostaa esiin myös turvallisuus, Reinsalu sanoo.

-?Vierailin keväällä Ukrainassa, jossa viranomaiset kertoivat havainneensa venäläisten toimijoiden saapuneen maahan jo kuukausia ennen varsinaisten sodan alkamista. Yhden kerrottiin olleen Ukrainassa vuosia, menneen naimisiin ja saaneen lapsen ennen kiinni jäämistään.

Suomessa viranomaiset eivät ole toistaiseksi olleet erityisen huolissaan Venäjältä Suomeen saapuvista henkilöistä. Suojelupoliisista kommentoitiin IS:lle viikonloppuna, että Schengen-viisumiprosessin ansiosta viranomaisilla on yleisesti ottaen hyvä kokonaiskuva tulijoista.

-?Toki viisumiprosessin ulkopuoleltakin viranomaiset saavat tietoja mahdollisista uhkista, ja niihin reagoidaan tarpeen mukaan. Tällä hetkellä emme näe tulijoita turvallisuusuhkana, sillä rajan yli tulevat venäläiset ovat lähinnä tavallisia kansalaisia, Suposta todettiin.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteeri kommentoi Suomen mahdollisia aikeita rajoittaa venäläisten viisumien saantia tiistaina Moskovassa sanomalla, että Venäjä reagoisi rajoituksiin "erittäin kielteisesti" ja ryhtyisi vastatoimiin.

Reinsalun mielestä Peskovin uhkauksen voi nähdä lännen kannalta hyvänä asiana.

-?Hänen vastauksestaan voi päätellä kyseen olevan asiasta, joka sattuu Kremliin ja Venäjän vallanpitäjiin. Minulle tämä on positiivinen merkki asian edistämisen puolesta.

Viisumikielto koskisi suurta osaa tavallisesta kansasta. Se tekisi Venäjän hallinnon tilanteen tukalammaksi, koska se joutuu perustelemaan haittavaikutuksia kansalaisille. Tämä voi Reinsalun mukaan voimistaa myös pitkälti symbolisen pakotepäätöksen painoarvoa.

Ilta Sanoma
jeudi 28 juillet 2022 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.