Ilta Sanoma

"Totta kai me ilmoituksen mukaisesti reagoitiin."

Kuva: Modia

Helsingin Arabianrannan kaupunginosassa nähtiin keskiviikkoiltana näyttävä poliisioperaatio.

Paikalle pelmahti useita poliisipartioita. Silminnäkijöiden mukaan alueella liikkui useita poliisiautoja ja poliisit olivat raskaassa suojavarustuksessa.

Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että poliisilla oli illalla todellinen tehtävä Arabianrannasta.

Sieltä oli tullut ilmoitus alueella liikkuvasta miehestä pitkän aseen kanssa.

-?Ihan oikein siellä oli sellainen nähty, mutta se liittyi kesäteatteriin. Esiintyjällä oli rekvisiittana ase. Ilmoittaja ei ole ilmeisesti ollut esityksessä.

Ilmoittaja oli vain nähnyt Arabianrannassa aseistautuneen miehen ja soitti siitä hätäkeskukseen.

-?Totta kai me ilmoituksen mukaisesti reagoitiin, mutta ei siellä ketään ollut oikean aseen kanssa. Parempi tietysti näin.

Paikalle lähti Helsingin poliisin mukaan useita partioita.

Yhden silminnäkijän mukaan Arabianrannassa liikkui myös sotilaspoliiseja.

Helsingin poliisin johtokeskuksella ei ole tästä tarkkaa tietoa.

-?Voi olla. He liikkuvat Helsingissä muutenkin. Meidän tehtävään he eivät liittyneet eikä heitä ole mitenkään pyydetty. Jos he ovat havainneet paljon poliisiautoja, he ovat tulleet sen perusteella paikalle.

Ilta Sanoma
jeudi 28 juillet 2022 01:55:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.