Ilta Sanoma

Käräjäoikeuden tuomion mukaan tilanne oli tyttärelle "poikkeuksellisen järkyttävä ja epätoivoinen". THL määräsi naisen tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon.

Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 31-vuotiaan naisen syyntakeettomana tehdystä surmasta. Nainen tappoi isänsä Espoossa 19. joulukuuta 2021. Ennen surmaa isä raiskasi tyttärensä.

Käräjäoikeus antoi tuomionsa keskiviikkona. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mielentilatutkimuksen mukaan nainen oli teon hetkellä syyntakeeton, eli hän ei kyennyt ymmärtämään tekonsa merkitystä. Sen vuoksi häntä ei tuomittu rangaistukseen.

Oikeus määräsi naisen vapautettavaksi tutkintavankeudesta heti. THL määräsi naisen tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon kesäkuussa. Nainen jää hoidettavaksi Vanhan Vaasan sairaalaan.

Syyttäjä vaati naiselle tuomiota taposta. Naisen mukaan kyse oli hätävarjelusta tai hätävarjelun liioittelusta.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että ennen surmaa tytär oli hätääntynyt ja kokenut olevansa uhattuna ja että naisen mielentila oli järkkynyt. Tuomion mukaan tytär oli muun muassa pelännyt, että hänet tapetaan. Sen vuoksi hän oli muuttanut pois Helsingistä ja pysytellyt piilossa hotelleissa eri puolilla Suomea.

Joulukuussa nainen otti yhteyttä isäänsä, kertoi tälle peloistaan ja pyysi päästä turvaan tämän luokse. Vielä päästyään isänsä luokse tytär pelkäsi, että hänet oli myrkytetty, minkä vuoksi asunnolle hälytettiin ambulanssi. Nainen kävi myös sairaalassa.

Naisen mukaan ennen surmaa isä raiskasi tyttärensä. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan todisteet tukevat naisen väitettä raiskauksesta. Raiskauksen jälkeen isä nousi pois tyttärensä päältä. Tytär meni asunnon eteiseen ja otti sen lattialta veitsen, jolla uhkasi isäänsä ja huusi "ettei hän halua kuolla".

Tilanteessa syntyneessä kamppailussa nainen puri isäänsä käteen ja huitoi puukolla. Tuomion mukaan miehessä oli 30 pisto- ja viiltohaavaa. Mies kuoli vammoihinsa. Nainen ei omien sanojensa mukaan käsittänyt, että hänen isänsä kuoli. Hän kertoi nähneensä isänsä keskustelemassa poliisien kanssa.

Surman jälkeen tytär meni talon rappukäytävään koputtamaan naapureiden oviin ja huutamaan apua.

Käräjäoikeuden mukaan nainen olisi voinut raiskauksen jälkeen poistua asunnosta ja hakea naapurista apua. Kyseessä ei siis ollut hätävarjelu tai hätävarjelun liioittelu. Oikeus siis katsoi, että nainen tappoi isänsä tahallisesti.

Käräjäoikeuden mukaan esitetyt todisteet - muun muassa naisen ja tyttären väliset viestit ja rikostekniset todisteet - tukevat pitkälti tyttären kertomusta tapahtumista. Viesteistä käy ilmi, että ennen surmaa naisen henkinen tila oli vakavasti järkkynyt. Käräjäoikeuden mukaan isän kuolemaa edeltänyt tilanne oli tyttärelle "poikkeuksellisen järkyttävä ja epätoivoinen", minkä vuoksi tytär ei käsittänyt tekonsa merkitystä ja oikeudenvastaisuutta.

Ilta Sanoma
jeudi 28 juillet 2022 00:43:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.