Ilta Sanoma

Laulaja Isac Elliot tekee uutta musiikkia hiki hatussa läpi kesän. Hetki sitten julkaisulta kappaleelta hän ei osannut odottaa sellaista suosiota, jonka se lopulta ansaitsi.

Isac Elliot teki hiljattain valtavan läpimurron suomimusiikkiin.

Isac Elliot teki hiljattain valtavan läpimurron suomimusiikkiin. Kuva: Janne Aaltonen

Jo teininä laulu-uransa aloittanut Isac Elliot, 21, palasi suomimusiikin pariin ja löi oitis läpi 20min-hitillään, jossa mukana ovat myös artistit Cledos sekä William. Vaikka uusi kappale vetelee huikeita kuuntelulukemia, ei laulaja ole voinut nauttia saavutuksistaan täysin siemauksin.

Pitkään englanninkielisiä kappaleita julkaissut Isac Elliot antoi ensimakua suomenkielisestä musiikistaan vuonna 2017 julkaistessaan parikin kappaletta suomalaisräppäri Mikael Gabrielin kanssa. Biisit nousivat nopeasti radiohiteiksi, mutta uusi 20min-kappale on nostanut artistin suomimusiikin uudelle tasolle. Kappaletta kuunnellaan ihan vain musiikin ilosta sekä myös videoiden taustalla Tiktok-sovelluksessa.

Vaikka artisti tekee uudenlaista musiikkia intohimolla, ei hän osannut odottaa sellaista menestystä, kuin missä uusi kappale nyt kylpee.

- En oikein uskaltanut edes toivoa, että se lähtisi noin hyvin. Kyllä sen menestyminen totta kai hyvältä tuntuu, hän kommentoi.

Viimeksi Isac Elliot on tehnyt musiikkia suomeksi viisi vuotta sitten, räppäri Mikael Gabrielin kanssa.

Viimeksi Isac Elliot on tehnyt musiikkia suomeksi viisi vuotta sitten, räppäri Mikael Gabrielin kanssa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Voisi luulla, että moisen hittikappaleen väsääminen toisi mukanaan pelkkää positiivista, mutta näin ei kuitenkaan ole. Isac Elliot kertoo, että mieliala vaihtui pian pelkästä ilosta myös stressiin.

- On se ihminen jotenkin outo, että aina sitten alkaa vain stressaamaan ja miettimään seuraavaan. Että en mä nyt oikein hirveästi nauttinut siitä, että on mennyt näin hyvin, koska nyt on isot paineet, että miten tehdään jatkossakin yhtä isosti ja hyvin, laulaja pohtii Sami Välimäki Unibet Invitational -golf-kilpailussa Tallinnassa.

Isac Elliotin menestys suomenkielisen musiikin parissa on pantu merkille myös eri puolilla sosiaalista mediaa, ja siitä onkin virinnyt monenlaista keskustelua. Nuoria artisteja vertaillaan jatkuvasti toisiinsa, ja Isac Elliotin uusi aluevaltaus on herätellyt muun muassa anonyymissä Jodel-keskustelusovelluksessa henkiin vanhaa vertailua toiseen nuoreen artistiin, Robin Packaleniin.

Vaikka Isac osaa jättää erikoiset peilaamiset omaan arvoonsa, on vertailu kuitenkin kummastuttavaa.

- Musta se on tyhmää ja turhaa. Aika härskiä, että jengi vertailee artisteja, jotka tekee niin eri juttuja.

- Mutta jos haluaa vertailla, niin antaa mennä. Ei se mua häiritse, musta se on vaan outoa, artisti nauraa.

Isac Elliot ei ole kokonaan hylännyt unelmaansa kansainvälisestä musiikkiurasta, vaikka uusi suomenkielinen kappale onkin nyt kovassa nosteessa.

Isac Elliot ei ole kokonaan hylännyt unelmaansa kansainvälisestä musiikkiurasta, vaikka uusi suomenkielinen kappale onkin nyt kovassa nosteessa. Kuva: Janne Aaltonen

Tällä hetkellä laulajalla on kiikarissa nimenomaan suomimusaan keskittyminen, ja biisejä hän takookin kovaan tahtiin studiolla. Vaikka paineet ovat uuden nousukiidon jälkeen kasvaneet, antaa oma tuttu tiimi turvaa. Sen voimalla suomenkielistä musiikkia taotaan kovaan tahtiin koko loppukesä.

Mutta tarkoittaako kova noste koti-Suomessa sitä, että kansainvälinen ura on jätetty unholaan?

- Ei todellakaan, toteaa Isac.

- Mä olen vasta 21-vuotias, suurin osa kavereistani ei edes tiedä vielä, mitä ne haluaa tehdä. Suomenkielinen biisi syntyi vähän puolivahingossa, koska sen tekemisessä tuli hyvä meininki. Jos samalla meiningillä mennään studiolle ja tehdään biisi englanniksi, niin kyllä mä laitan sen pihalle. En todellakaan ole poissulkenut sitä eikä se unelma ole mennyt mihinkään.

Ilta Sanoma
mercredi 27 juillet 2022 22:33:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.