Ilta Sanoma

Mitä olivatkaan Tikkis, Nami nami ja Big Cat?

Kumpaa sinä olet lusikoinut suuhusi: Nami namia vai Kidiusta - vai kenties molempia?

Kumpaa sinä olet lusikoinut suuhusi: Nami namia vai Kidiusta - vai kenties molempia? Kuva: Seppo Solmela

Tuotenimen vaihto ei ole markkinoinnin näkökulmasta erityisen viisasta, sillä brändin tunnettuus kärsii. Toisinaan se on kuitenkin väistämätöntä esimerkiksi lainsäädännön, yrityskauppojen tai fuusioitumisen vuoksi.

Osa näistä vanhoista tuotenimistä elää vielä voimakkaasti ihmisten puheissa ja muistoissa, toiset ovat taas painuneet tyystin unholaan uuden nimen myötä.

Listasimme 19 brändiä, jotka tunnetaan nykyään eri nimellä - tai ovat siirtyneet toisen brändin nimiin.

Kuva: ERKKI RASKINEN

Aamupalapöydästä tuttu levite tunnettiin aiemmin nimellä Voimariini. Nimi vaihdettiin vuonna 2005 Euroopan unionin säädöksen takia. Sen mukaan tuotteen nimessä ei saa esiintyä sanaa voi, jos sen rasva ei ole täysin maitorasvaa.

Kuva: Touko Hujanen

Suositun vohvelikeksin nimeä on vaihdettu useasti. Kun tuote tuli markkinoille vuonna 1997, nimi oli Fanipala. Mutta kun omistaja vaihtui, vaihtui nimikin - ja Fanipala muuttui Fasupalaksi. Takaisin Fanipalaksi keksien nimi vaihdettiin, kun Fazer osti tuotemerkin takaisin itselleen vuonna 2016.

tunnettiin vuoteen 2006 asti nimellä Käck, joka tarkoittaa suomeksi pirteää.

Legendaariset toffeetikkarit kulkivat Suomessa alunperin nimellä Tikkis.

Kuva: Joonas Salo

Twix tunnettiin 2000 luvulle saakka nimellä Raider. Vuonna 2015 Twix-patukoista myytiin retroversiota, jolloin Raider-nimi palasi hetkellisesti käärepapereihin.

Lue lisää: Valitse 40 kuvan joukosta 10 kuvaa - me kerromme, mille vuosikymmenelle kuulut henkisesti

Suklaapatukan omisti aiemmin Rowntree's, ja patukka kantoi tuolloin nimeä Big Cat. Kun Nestle osti vuonna 1988 patukan valmistusoikeudet, sen reseptiikka, käärepaperi - ja lopulta myös nimi muuttuivat.

Kuva: Pentti Nissinen / IS

Suosittujen jätskipuikkojen nimi oli aiemmin Eskimo. Puikon nimen ongelmallisuuteen herättiin lopulta keväällä 2021, puikkojen valmistaja kertoi tuolloin Taloussanomille, että nimenvaihtoa oli pohdittu jo pidempään.

Kuva: SEPPO SOLMELA

Valion valmistamat vanukkaat kantoivat aikoinaan nimeä Nami nami. Kidius-vanukkaat korvasivat legendaariset Nami namit vuonna 2004.

Myös monen suomalaisen arkeen liittyvän yrityksen nimi on muuttunut vuosien varrella.

Kuva: SEPPO SOLMELA

Teleoperaattori tunnettiin Suomessa alun alkujaan Sonerana. Kun kotimainen Sonera fuusioitui ruotsalaisen Telian kanssa, nimi vaihtui aluksi TeliaSonera AB:ksi. Yritys on kuitenkin tunnettu Teliana vuodesta 2017 saakka ja Sonera on jäänyt nimestä vallan pois.

Kuva: Emilia Kangasluoma

Matkayhtiö tunnettiin Suomessa aiemmin nimellä Finnmatkat, kunnes vuonna 2015 TUI Group vaihtoi kaikkien maakohtaisten brändien nimen yhtenäisesti TUI:ksi.

Delta-autokauppojen emoyhtiö toimi vuosina 1948-2003 nimellä Konela.

Kuva: Timo Hämäläinen

Pankki tunnettiin aiemmin Suomessa nimellä Merita, ja naapurimaassa Ruotsissa nimellä Nordenbanken. Näiden kahden pankin fuusioituessa 1997 nimeksi valikoitui Merita-Nordbanken. Konsernin nimi muutettiin lopulta Nordeaksi vuonna 2002.

Kuva: Emilia Kangasluoma

Posti kulki väliaikaisesti nimellä Itella vuosina 2007-2014. Nimenvaihdoksen taustalla oli konsernin toiminnan kansainvälistyminen ja monipuolistuminen. Ennen vuotta 2007 se kantoi nimeä Suomen Posti.

Syötävien ja arkeen liittyvien yritysten lisäksi moni tunnettu kauppa, hotelli ja ravintola on muuttanut nimeään tai kadonnut kokonaan katukuvasta.

Kuva: Reijo Hietanen

Siwat ja Valintatalot katosivat kokonaan katukuvasta vuonna 2017 Keskon ostettua Suomen Lähikaupan. Olemassaolevat liikkeet muuttuivat K-marketeiksi, suljettiin tai myytiin kilpailijoille.

Kuva: Timo Marttila

kokivat samankaltaisen kohtalon, kun ne muuttuivat Tokmanneiksi. Tokmanni osti kauppaketjut ja muutti niiden nimet yhtenäistääkseen brändinsä. Viimeisetkin nimenvaihdokset tapahtuivat vuonna 2015.

Lähes kaikki Expertit muuttuivat samaan konserniin kuuluviksi Powereiksi vuonna 2016, jäljelle jääneet Expertit suljettiin vuonna 2019.

Kuva: Harri Vaskimo

Ruotsalainen Rusta osti suomalaisen Hong Kong -tavarataloketjun vuonna 2018. Kaksi vuotta myöhemmin viimeinenkin Hong Kong -myymälä oli muuttunut Rustaksi.

Kuva: Mauri Ratilainen

Carrolsit myytiin Hesburgerille vuonna 2002. Vuoden 2012 aikana viimeinenkin Carrols-ravintola muuttui Hesburgeriksi.

Puuttuuko jutusta jokin tunnettu brändi tai legendaarinen tuote? Kommentoi alla!

Ilta Sanoma
mercredi 27 juillet 2022 22:00:00 Categories: Ilta Sanoma Vapaalla

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.