Ilta Sanoma

Uuden Jane Austen -leffan tähti Dakota Johnson kärsi kuuluisien vanhempiensa maineesta.

Dakota Johnson on sinnitellyt irti vanhempiensa varjosta.

Dakota Johnson on sinnitellyt irti vanhempiensa varjosta. Kuva: Zuma/MVPhotos

Kasvaminen kuuluisuuksien lapsena ei aina ole helppoa. Sen tietää myös amerikkalainen näyttelijä ja malli Dakota Johnson, 32, jonka vanhemmat ovat näyttelijät Don Johnson ja Melanie Griffith. Lisäksi Melanien äiti ja Dakotan isoäiti on näyttelijä Tippi Hedren, joka tunnetaan erityisesti Alfred Hitchcockin klassikkoelokuvasta Linnut (1963).

Johnsonin vanhemmat olivat naimisissa kaksi kertaa: ensimmäisen kerran liitto kesti puoli vuotta vuonna 1976, toinen yritys vuodet 1989-1996. Johnson koki olonsa kurjaksi teini-ikäisenä koulussa, koska joutui silmätikuksi tunnettujen vanhempiensa vuoksi. Häntä kiusattiin lehtijutuilla, jotka koskivat hänen vanhempiensa päihteidenkäyttöä ja muita ongelmia.

Molemmat Don Johnson ja Melanie Griffith ovat kamppailleet riippuvuuksien kanssa ja joutuneet käymään kuntoutuksessa. Myös Dakota Johnson joutui kuntoutukseen jo 17-vuotiaana. Omien sanojensa mukaan hän oli terapian tarpeessa, koska on vanhempiensa ongelmien vuoksi joutunut käsittelemään aikuisille kuuluvia asioita jo hyvin nuorella iällä.

Melanie Griffith ja Don Johnson olivat naimisissa kahdesti.

Melanie Griffith ja Don Johnson olivat naimisissa kahdesti. Kuva: Zuma/MVPhotos

Dakota Johnson debytoi valkokankaalla vuonna 1999 elokuvassa Crazy in Alabama, jota tähditti hänen äitinsä ja jonka ohjasi äidin silloinen aviomies Antonio Banderas. Hän suoritti koulunsa loppuun tehden ohessa mallintöitä, ennen kuin alkoi koe-esiintyä rooleihin ja sai pienen osan David Fincherin elokuvasta The Social Network (2010).

Pääosa eroottisessa Fifty Shades of Grey -trilogiassa (2015, 2017 ja 2018) teki naisesta tunnetun elokuvatähden. Sen sijaan, että olisi käyttänyt sijaisvartaloa kuten useimmat näyttelijättäret, hän teki lähes kaikki kohtauksensa itse.

Vuonna 2018 Johnson esiintyi pääroolissa Luca Guadagninon ohjaamassa yliluonnollisessa kauhuelokuvassa Suspiria, johon kuului paljon tanssimista. Nuoruuden tanssi- ja balettitaustasta oli hyötyä Dakotan treenatessa roolia varten.

Tuoreimpiin töihin kuuluu rooli Elena Ferranten romaanin perustuvassa psykologisessa draamassa The Lost Daughter (2021). Dakotan uusin elokuva Viisasteleva sydän (2022) on puolestaan sovitus Jane Austenin viimeiseksi jääneestä, vuonna 1818 julkaistusta samannimisestä klassikkoromaanista. Arvioissa elokuva on lytätty. Yhdessä arviossa elokuvantekijöitä ehdotetaan jopa laitettavaksi vankilaan.

Lue lisää: Netflixin tämän hetken katsotuin elokuva sai totaaliset murska-arviot: "Kidutusta"

- Minua veti puoleensa paikoin modernisoitu kieli ja teemat, neljännen seinän rikkominen, yleisölle suoraan puhuminen, ja se kuinka vahvatahtoinen nainen on yhä keskustelunaiheena tänä päivänä kuten entisaikoina, hän on kuvaillut.

Kuva: Zuma/MVPhotos

Vuonna 2020 Johnsonista tuli yksi sijoittajista ja luovista johtajista seksuaalisen hyvinvoinnin brändille nimeltä Maude. Kuten villieläimiä auttanut isoäitinsä Tippi, myös Dakota on eläinoikeusaktivisti.

Dakotan perheeseen kuuluu koira nimeltä Zeppelin, jonka hän on omistanut jo 18-vuotiaasta saakka. Hän on seurustellut Coldplayn laulajan Chris Martinin kanssa vuodesta 2017. Yksi Dakotan läheisimmistä ja pitkäaikaisimmista ystävistä on Elvis Presleyn lapsenlapsi Riley Keough.

Viisasteleva sydän, Netflix

Lue koko artikkeli uudesta IS Tv-lehdestä! Lehti on myynnissä 28.7.-3.8. yhdessä Ilta-Sanomien kanssa. Digiversion löydät täältä.

Tilaa Tv-lehti kotiisi täältä!

Kuva: Zuma/MVPhotos

Ilta Sanoma
mercredi 27 juillet 2022 19:35:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.