Ilta Sanoma

Entinen presidentti Donald Trump oli edellisen kerran maansa pääkaupungissa puolitoista vuotta sitten, kun valta siirtyi Joe Bidenille.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump palasi pääkaupunki Washingtoniin pitämään puheen, jossa vihjaili asettuvansa ehdolle seuraavissa presidentinvaaleissa.

Yhdysvaltalaismediassa on jo pitkään spekuloitu Trumpin ehdokkuudella. Esimerkiksi New York Timesin mukaan Trumpin kolmas ehdokkuus vaikuttaa "yhä todennäköisemmältä".

Tiistaisessa puheessaan Trump sanoi voittaneensa presidentinvaalit vuonna 2016 ja väitti virheellisesti voittaneensa vaalit myös vuonna 2020 ja sanoi, että "nyt meidän pitää ehkä tehdä se jälleen kerran," Fox News kertoo. Vuoden 2020 vaalit voitti Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Joe Biden, mutta Trump on perusteetta väittänyt voittaneensa vaalit.

-?Jos pysyisin kotona, jos ilmoittaisin, etten aio asettua ehdolle, Donald Trumpin vainoaminen loppuisi heti, Trump sanoi myöhemmin puheessaan.

-?Mutta he haluavat minun tekevän niin. Ja tiedättekö mitä? Ei ole mitään mahdollisuutta, että tekisin niin.

Trump nosti tikunnokkaan edustajainhuoneen komitean, joka tutkii Capitolin valtausta. Trump väitti, että komitea "haluaa todella vahingoittaa minua, jotta en voi enää palata töihin teidän puolestanne".

Trump puhui America First Policy Instituten järjestämässä tilaisuudessa. Voittoa tekemättömän järjestön perustajiin kuuluvat muun muassa Trumpin entinen neuvonantaja ja kampanjapäällikkö Brad Parscale, republikaanikonsultti Nick Ayers ja Trumpin vuoden 2016 vaalikampanjassa mukana ollut Rick Gates.

-?Olen täällä edessänne puhumassa siitä, mitä meidän pitää tehdä saavuttaaksemme sen tulevaisuuden, jossa olemme voitokkaita 2022 ja, kun republikaanipresidentti ottaa takaisin Valkoisen talon vuonna 2024, kuten vahvasti uskon tapahtuvan, Trump sanoi, viitaten syksyllä pidettäviin välivaaleihin ja vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

Trump maalasi puheessaan synkän kuvan Yhdysvalloista, CNN kertoo. Trumpin mukaan Yhdysvalloissa ei kunnioiteta lakia eikä järjestystä ole.

Trump sanoikin kannattavansa kovaa suhtautumista rikollisuuteen ja ylisti Kiinan oikeusjärjestelmää.

Trump puhui sen puolesta, että huumediilerit voitaisiin tuomita kuolemaan ja liittovaltion hallituksen pitäisi pystyä kiertämän kuvernöörien toimivalta koskien kansalliskaartin käyttöä rikollisuuteen puuttumisessa.

Trump oli Washingtonissa ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun oli poistunut Valkoisesta talosta seuraajansa virkaanastujaispäivänä.

Ilta Sanoma
mercredi 27 juillet 2022 15:13:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.