Lähes 40 metsäpeuraa vapautettiin heinäkuussa luontoon Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa." /> Lähes 40 metsäpeuraa vapautettiin heinäkuussa luontoon Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa." />

YLE


Pirkanmaan Seitsemisen ja Etelä-Pohjanmaan Lauhanvuoren kansallispuistoissa viisi vuotta sitten alkanut metsäpeurojen palautusistutus on saatu päätökseen. Loputkin totutustarhoissa olleista metsäpeuroista on vapautettu luontoon.

Takaisin villiin elämään pääsi nyt myös viime talvena pääkaupunkiseudulla harhaillut ja Korkeasaaren villieläinsairaalassa toipunut nuori metsäpeura.

- Suurin osa peuroista siirtyi uuteen elämänvaiheeseen helposti, mutta kolmisen vuotta sitten luonnosta pyydystettyä vanhaa ja varovaista vaadinta vasoineen jouduimme houkuttelemaan ulos tarhasta ihan tosissamme, kuvailee erikoissuunnittelija Milla Niemi Metsähallituksesta.

Metsäpeuran vasa poistumassa Lauhanvuoren kansallispuiston totutustarhasta. Metsäpeuran vasa kävelee metalliportista
Metsäpeuran vasa poistumassa Lauhanvuoren kansallispuiston totutustarhasta.Milla Niemi / Metsähallitus

Heinäkuun aikana luontoon vapautettiin 39 metsäpeuraa, joista 23 oli syntynyt totutustarhoissa. Osa vapautetuista metsäpeuroista on lähtöisin eläintarhoista ja muutama oli pyydystetty luonnosta.

Peuroja on tavattu jo Seitsemisen tienoilla sorateillä.

- Jos vaan malttaa mennä alueelle seurailemaan pidemmäksi aikaa, niin peuran näkeminen on hyvinkin mahdollista, kertoo Milla Niemi.

Metsäpeurat on merkitty ja niiden liikkeitä seurataan

Vapautetuista metsäpeuroista osalle on asennettu satelliittipanta tai korvaan kiinnitettävä gps-seurantalaite. Yli puolet on merkitty kirkkaanvärisillä korvamerkeillä, joissa käytetyt väriyhdistelmät mahdollistavat yksilöllisen tunnistamisen.

Näin metsäpeurojen liikkeistä ja selviytymisestä saadaan tietoja myös jatkossa.

Metsäpeura Lauhanvuoren totutustarhassa kesäkuussa 2022. Lähikuva metsäpeurasta, jolla on korvamerkit.
Metsäpeura, jolla on korvamerkit.Milla Niemi / Metsähallitus

Molempien kansallispuistojen alueella elää nyt 40-50 yksilön kokoinen metsäpeurakanta. Molemmilla palautusistutusalueilla on syntynyt arviolta 15 vasaa tarhojen lisäksi myös luonnossa. Vastaavasti viiden metsäpeuran tiedetään kuolleen vapaudessa.

Kokonaisuudessaan vapauteen on viiden vuoden hankkeen aikana päästetty 81 yksilöä.

Tyhjilleen jääviä totutustarhoja ei pureta vaan niillä voidaan tulevaisuudessa tehdä lisää palautusistutuksia kannan vahvistamiseksi.

Kannanhoito- ja suojeluhankkeen keskeisenä tavoitteena on ollut palauttaa alkuperäislajistoomme kuuluva metsäpeura entisille asuinsijoilleen läntiseen Suomeen. Hanketta koordinoi Metsähallituksen Eräpalvelut.

Lue myös:

Onnellinen loppu: Helsinkiläisessä lähiössä juoksennellut metsäpeura on ottanut ensiaskeleensa takaisin luontoon

Helsinkiin eksynyt sarvipää varmistui metsäpeuraksi - eläimen vointi kohentunut huomattavasti

Helsingissä hämmästyttänyt orpo urosvasa on puolivuotias ja näyttää toikkaroineen itsekseen 120 kilometrin matkan - selviytyminen ei vielä ole varmaa

Helsingissä juoksennellut peura kerää nyt voimia eläinsairaalassa - dna-testin tulokset määrittävät, mitä sille sitten tapahtuu

mercredi 27 juillet 2022 14:26:16 Categories: YLE metsäpeura

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.