Ilta Sanoma

Kuluttajien luottamus on alimmillaan mittaushistoriassa. EK:n suhdannebarometrin mukaan maailmantalouden poikkeuksellisen suuri epävarmuus heijastuu myös suomalaisyritysten näkymiin.

Suomalaisyritysten arviot talouden tilasta ovat synkentyneet eikä EK sulje pois taantumankaan mahdollisuutta.

Suomalaisyritysten arviot talouden tilasta ovat synkentyneet eikä EK sulje pois taantumankaan mahdollisuutta. Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

Kuluttajien luottamus oli heinäkuussa alimmillaan koko vuodelta 1995 alkaneessa mittaushistoriassa, kertoo Tilastokeskus.

Kuluttajien odotukset oman taloutensa kehityksestä synkkenivät entisestään viime kuun valmiiksi matalista lukemista. Suomen talouden kehityksen osalta odotukset pysyivät samoina.

Samalla suomalaisyritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet kaikilla päätoimialoilla, selviää Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrista.

Yritysten tuotanto ja myynti on kasvanut kesän aikana, mutta odotukset loppuvuodelle ovat selvästi vaisummat.

Suomalaisyritysten arviot talouden tilasta ovat synkentyneet ja suhdannenäkymiä kuvaavat saldoluvut ovat painuneet jo lähelle finanssi-, euro- ja koronakriisin tasoja, Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) kertoo tiedotteessaan.

-?Venäjän hyökkäyssodan myötä Suomen kasvuennusteet tälle vuodelle puolittuivat kolmesta prosentista reiluun prosenttiin. Alkuvuonna talouskehitys on ollut vahvaa, joten ennusteiden toteutuminen huomioi jo varsin merkittävän talouden hidastumisen. Yritysten tuoreet arviot kertovat Suomen talouden jarruttavan voimakkaasti eikä taantumakaan ole poissuljettu, EK:n johtaja Sami Pakarinen sanoo etujärjestön tiedotteessa.

Suhdannetilanne kokonaisuutena on silti vielä siedettävä, EK arvioi. Tilauksia riittää, tuotanto ja myynti ovat kasvaneet ja niiden myötä myös henkilöstömäärät. Kustannusten nousun odotetaan kuitenkin näkyvän kannattavuudessa.

-?Vaikutukset näkyvät yrityskentässä ennen kaikkea materiaali- ja energiapulan kärjistymisenä sekä sitä myötä kohonneina kustannuksina, jotka heijastuvat etenkin rakentamiseen ja teollisuuteen. Palveluiden puolella on palauduttu koronasta, mutta kasvu hirttää kiinni pulaan osaavasta työvoimasta. Tämä näkyy selvästi esimerkiksi logistiikan puolella, Pakarinen sanoo.

Ilta Sanoma
mercredi 27 juillet 2022 11:42:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.