Monien sarjaa vuosikymmenien aikana tähdittäneiden näyttelijöiden odotetaan palaavan tunnin mittaiseen päätösjaksoon torstaina." /> Monien sarjaa vuosikymmenien aikana tähdittäneiden näyttelijöiden odotetaan palaavan tunnin mittaiseen päätösjaksoon torstaina." />

YLE


Australialainen saippuaooppera Neighbours, Naapurit, päättyy 37 vuoden jälkeen, kun torstaina sen viimeinen jakso näkee päivänvalon kotimaassaan.

Sarjassa on vuosikymmenien aikana seurattu Ramsey Streetin asukkaiden elämänkäänteitä kuvitteellisessa melbournelaisessa lähiössä. Sen ensimmäinen jakso näytettiin Australiassa 18. maaliskuuta 1985.

Sarjan suosio lähti kovaan nousuun vuonna 1986, kun juonen käänteisiin tuotiin nuoria näyttelijöitä mukaan Kylie Minoguen ja Jason Donovanin hahmoilla.

Sarja levisi etenkin englanninkielisissä maissa kulttuuri-ilmiöksi. Sitä on esitetty yli 60 maassa.

Monet muutkin australialaistähdet, kuten Hollywoodissa uraa tehneet näyttelijät Margot Robbie ja Guy Pierce, ovat saaneet vuosien saatossa alkuvauhdin uralleen Neighbours-sarjasta.

Sosiaalisen median tileillään entiset ja nykyiset tähdet ovat vihjanneet jo aiemmin uloskirjoitettujen hahmojen palaavan Ramsey Streetille sarjan päättävässä tunnin mittaisessa erikoisjaksossa. Minogue, Donovan ja Pierce nähdään myös päätösjakson mainosvideossa.

mercredi 27 juillet 2022 00:30:00 Categories: Neighbours (Saippuaooppera) YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.