Ilta Sanoma

Eemil Helander loukkaantui toukokuussa.

Eemil Helander huhtikuussa 2022.

Eemil Helander huhtikuussa 2022. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Kestävyysjuoksulupaus Eemil Helander kertoi iloisia uutisia Ylen haastattelussa.

21-vuotias urheilija on ollut telakalla viime kuukaudet, sillä hän loukkasi nilkkansa toukokuun lopussa Belgiassa järjestetyssä aitakilpailussa. Diagnoosiksi paljastui nyrjähdys ja pieni murtuma.

Nyt nilkan kuntoutus on edennyt suunnitelmien mukaan ja Helander toivoo palaavansa kilparadalle vielä tämän kauden aikana.

- Luutuminen on edennyt oikein hyvin ja pikkuhiljaa juoksun makuun taas. Vielä en osaa sanoa, missä kausi jatkuu, mutta toivon, että se vielä tänä kesänä jatkuu.

- Tavoitteena olisi, että mut nähtäis vielä tämän kauden kisoissa, Helander kertoi Ylen haastattelussa.

Mies suunnittelee palaavansa radalle elo-syyskuussa.

Helander kuvaili kulunutta kesää varsin erikoiseksi. Tavallisesti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden mies olisi kiertämässä kilpailuja, mutta nyt hän on seurannut kilpakumppaneiden otatusta kotisohvalta käsin.

Vaikeuksista huolimatta Helanderin motivaatio on pysynyt varsin korkealla.

- Mulla on pysynyt hyvä asenne ja meininki siinä. Mahdollisimman nopeasti vaan yrittänyt saada sen jalan kuntoon, että pääsis itsekin laittamaan ennätyksiä uusiksi, juoksija kommentoi Ylellä.

EEMIL Helander on yksi Suomen suurimmista urheilulupauksista. Nuori mies juoksi itsensä Suomen kartalle viime syksynä, kun hän nakutti ennätyksen Puolustusvoimien Urheilukoulun Cooperin testissä.

Matkaa kertyi 12 minuutin aikana huimat 4?255 metriä.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 22:35:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.