Marko Saloranta toimi Helmareiden väliaikaisena päävalmentajana jo vuosina 2016-2017. Hän on luotsannut alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuetta" /> Marko Saloranta toimi Helmareiden väliaikaisena päävalmentajana jo vuosina 2016-2017. Hän on luotsannut alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuetta" />

YLE


Helmarit pelaa jatkossa Marko Salorannan alaisuudessa. Väliaikaisen päävalmentajan sopimus kattaa MM-karsintojen viimeiset vaiheet eli ainakin syyskuun koitokset Irlantia (1.9.) ja Ruotsia (6.9.) vastaan. Suomella on vielä mahdollisuus jatkokarsintaan.

Saloranta korvaa viisi vuotta maajoukkueluotsina työskennelleen Anna Signeulin. Palloliitto tiedotti asiasta tiistaiaamuna.

Helmarit hävisi heinäkuussa EM-kisoissa odotetusti kaikki kolme otteluaan. Joukkueen pelaaminen ei ollut enää kehittynyt toivotusti pitkiin aikoihin. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi Ylelle, että peliesityksillä oli iso merkitys Signeulin lähtöön, mutta myös ruotsalaisvalmentajan toimintatapoihin kohdistuneella kritiikillä.

Yle Urheilun asiantuntija Maija Saari yllättyi vain Signeulin lähdön ajankohdasta.

- Uskon, että Signeul olisi vienyt nämä kaksi peliä kunnialla läpi. Jos päätös oli, että hänen kanssaan ei jatketa (vuodenvaihteen jälkeen), tämä oli tietyllä tapaa oikea päätös, Saari toteaa.

Saari olisi toivonut Signeulilta pidemmän aikavälin näkökulmaa. Ruotsalaiselta olisi kaivattu ajatuksia ja tekoja sen eteen, jotta Helmarit voi tulevaisuudessa vastata naisten jalkapallon nopeaan kehitykseen.

"Pelaajalähtöinen ja ihmisläheinen persoona"

Saloranta on Saarelle tuttu pitkältä ajalta. Saari voitti FC Hongassa kolme Suomen mestaruutta (2006, 2007, 2008) Salorannan alaisuudessa. Valmentaja auttoi samalla pelaajaa ulkomaille.

Saaren mukaan Saloranta toi Honkaan pelaajan yksilöllistä valmentamista, jollaista Saaren pelaajauran aikana "ei vielä oikeastaan ollut".

- Saloranta on pelaajalähtöinen ja ihmisläheinen persoona, joka on valmentajana rauhallinen ja intohimoinen. Hän haluaa pitää joukkueesta hyvää huolta. Sitä kautta hän myös saa paljon irti joukkueesta, kun löytää pelaajille omat roolit, Saari kuvailee.

- Arvostan häntä kovasti, ja on ollut hienoa seurata, miten hän on saanut hienoja tuloksia aikaan nuorten maajoukkueessa. Hänen valmennustyylinsä, välittävä ja pitkäjänteisesti kehittävä, on sopinut erinomaisesti ainakin nuorten puolelle.

Asiantuntijan mukaan Saloranta on nyt paras vaihtoehto Helmareille, koska hän tuntee monet Suomen pelaajat entuudestaan.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti ilmaisee, että Salorannan otteita MM-karsinnoissa seurataan tarkasti. Hän ei sulje pois mahdollisuutta, että väliaikaisesta päävalmentajasta voisi tulla pysyvä ratkaisu Helmareille. Seuraavan vakituisen pääkäskijän valintaa valmistellaan liiton urheilutoimenjohtajan Hannu Tihisen johdolla.

Saloranta toimi Andrée Jeglertzin jälkeen väliaikaisena päävalmentajana ennen Signeulia. Salorannan pesti kesti tuolloin syyskuusta 2016 elokuuhun 2017, kunnes Signeul vapautui Skotlannista.

Saloranta toimi tuolloin päävalmentajana kuudessa ottelussa, joista voittoja tuli kaksi ja tappioita neljä maalierolla 8-12.

Samoja piirteitä kuin Markku Kanervalla

Hänen taustassaan on samoja piirteitä kuin Huuhkajat-luotsi Markku Kanervalla. Kanerva toimi alle 21-vuotiaiden maajoukkueen valmentajana, mutta useampaan otteeseen oli Huuhkajien väliaikainen päävalmentaja.

Saloranta on pitkään luotsannut alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuetta kohtuullisella menestyksellä. Joukkue on Salorannan alaisuudessa pelannut kahdesti EM-kisoissa ja kerran MM-kisoissa.

Naisissa huippumaat ovat Saaren mukaan kehittyneet sellaisella vauhdilla, että Suomella on kova haaste pysyä mukana.

Hän arvioi, että Saloranta hakee päävalmentajana pelaavampaa jalkapalloa kuin puolustusvoittoinen Signeul. Suuria muutoksia tuskin nähdään ennen syyskuuta, koska aikaa karsintapeleihin on niin vähän.

Saaren mukaan Palloliiton on syytä kääntää katseita tulevaan, sillä monet Helmareiden runkopelaajista todennäköisesti päättävät uransa lähivuosien aikana.

- On syytä hakea päävalmentajaa, joka pyrkii rakentamaan tulevaisuutta pitkäjänteisesti.

Lohkovoittaja etenee suoraan ensi vuoden MM-kisoihin. Lohkokakkonen pääsee jatkokarsintaan.

Lue myös:

Palloliiton pomo kertoo, miksi Anna Signeul sai lähteä Helmareista jo nyt - "Peliesityksillä oli iso merkitys"

Palloliitto vahvisti: Anna Signeul jättää Helmarit, Marko Saloranta ottaa vetovastuun

MTV Urheilu: Anna Signeulille lähtöpassit Helmareiden peräsimestä

mardi 26 juillet 2022 20:35:22 Categories: Helmarit YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.