Yhtiöllä on tarkoitus vielä valmistaa käsityöläisolutta Suomessa. Aikataulusta tosin ei ole tietoa. " /> Yhtiöllä on tarkoitus vielä valmistaa käsityöläisolutta Suomessa. Aikataulusta tosin ei ole tietoa. " />

YLE


Suomen elintarviketyöläisten liitto arvostelee kärkevästi Pyynikin käsityöläispanimon päätöstä keskittää panimotoimintaansa Viroon. SEL:n verkkojulkaisun mukaan Pyynikin käsityöläispanimo on vain nimi, jolla virolaista olutta pestään kotimaiseksi.

Tammikuussa uutisoitiin, että Pyynikin käsityöläispanimo on ajanut oluentuotantoa alas Tampereella. Suurin osa panimon henkilöstöstä Tampereella lomautettiin toistaiseksi. Elintarviketyöläisten mukaan moni lomautettu työntekijä on joutunut etsimään muita töitä ja irtisanoutumaan, koska tietoa töiden jatkumisesta ei ole työnantajalta saanut.

Talousvaikeuksista kärsinyt Pyynikin käsityöläispanimo on jatkanut oluen tuotantoa Viron Haljalassa, missä toimiva oluttehdas on tuotantomäärältään ja kapasiteetiltaan Viron kolmanneksi suurin.

SEL arvioi, että kauppojen hyllyiltä löytyvissä Pyynikin käsityöläispanimon tuotteissa on jäljellä enää vain pieni häivähdys tamperelaisuutta ja kotimaisuutta. SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntosen mukaan Suomessa on hieno ja merkittävä oma pienpanimokulttuuri, jolle on erittäin haitallista, jos tuontiolutta yritetään myydä kotimaisen pienpanimo-oluen mielikuvaa hyväksikäyttäen.

- Tuontituotteen myyminen paikallisen pienpanimon mielikuvalla ei voi olla pidemmän päälle kestävää toimintaa, sanoo Kuntonen liiton verkkojulkaisussa.

Suomeen paluu haaveena

Kesäkuun lopussa Pyynikin käsityöläispanimon toimitusjohtajana aloittanut Kari Luttinen ei tuoreeltaan halua kommentoida SEL:n verkkojulkaisussa julkituotua arvostelua. Luttisen mukaan yhtiöllä on tarkoitus jatkaa käsityöläispanimotoimintaa Suomessa. Tällä hetkellä yhtiö kuitenkin keskittyy saamaan talouskurimuksen hallintaansa.

- Kyllä meillä on tarkoitus jatkaa panimotoimintaa Suomessa ja ennenkaikkea Tampereella. Tarkoitus ei ole muuttua kasvottomaksi pörssiyhtiöksi joka toimisi pelkästään Virossa.

- Siinä kohtaa pitäisi miettiä brändi uusiksi ja sanoa että kyseessä olisi suomalaisella ammattitaidolla Virossa tehtyä käsityöläisolutta, Luttinen hymähtää.

Kysymykseen, milloin yhtiön Suomeen paluu voisi tapahtua, Luttinen ei osaa vastata.

- Se vaatisi ennustajan lahjoja. Kaikki riippuu niin monesta asiasta, mutta toivon mukaan ihan lähivuosina olisimme takaisin siellä.

Lue lisää:

Talouskriisissä olevalle Pyynikin käsityöläispanimolle uusi toimitusjohtaja

Pyynikin käsityöläispanimon hallitus erosi

Tamperelainen Pyynikin käsityöläispanimo maksuvaikeuksissa, varoittaa osakkaita konkurssin uhasta - toimitusjohtaja: "Suhtaudumme asiaan vakavasti"

Pyynikin käsityöläispanimo keskeytti oluen valmistuksen Tampereella lähes kokonaan: yritys lomautti työntekijöitään

mardi 26 juillet 2022 19:55:06 Categories: Pyynikin käsityöläispanimo YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.