Ilta Sanoma

Saalis on poliisin mukaan tuhansien eurojen arvoinen.

Anastettujen pullojen ja tölkkien kokonaismäärää on vaikea arvioida, mutta niitä on valtavasti.

Anastettujen pullojen ja tölkkien kokonaismäärää on vaikea arvioida, mutta niitä on valtavasti. Kuva: Saara Tuominen / Aamulehti

Salossa varastettiin sunnuntain ja maanantain välisen yön aikana suuri määrä tyhjiä pantillisia pulloja ja tölkkejä, Lounais-Suomen poliisi kertoo.

IS:n tavoittama rikosylikonstaapeli Jukka Kyynäräinen kertoo, että pullot ja tölkit on vohkittu Salo Volley -lentopallo­tapahtumasta, joka järjestettiin viime viikonloppuna.

- Heillä kun on ollut tarjoilua ja myyntiä ollut yleisötapahtumassa, ne pullot on kerätty tilaan, ja sinne on sitten menty ja viety ne.

Saalis on Kyynäräisen mukaan tuhansien eurojen arvoinen. Kokonaismäärää on vaikea arvioida, mutta niitä on valtavasti.

- Pullot ja tölkit on pakattu isoihin säkkeihin tapahtuman järjestäjän toimesta.

- Ei niitä henkilöautoon ainakaan kauhean montaa mahdu, kyllä niitä on valtava määrä ollut.

Määrästä kertoo sekin, että osa saaliista oli jemmattu tapahtumapaikan lähistölle.

- Kuljetuskalusto ei ole ilmeisesti riittänyt. On varmaan ollut tarkoitus hakea niitä lisää sieltä, Kyynäräinen toteaa.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa ja pyytää silminnäkijähavaintoja mahdollisista tekijöistä.

Palautusautomaatteja omistavien liikkeiden tulisi olla poliisiin yhteydessä, mikäli heille palautetaan epätavallisen suuria määriä pantillisia pulloja tai tölkkejä.

Vihjeet ja vinkit poliisi pyytää toimittamaan puhelimitse Lounais-Suomen vihjepuhelimeen 0295 417 259, Whatsappilla tai tekstiviestitse numeroon 0504117655 tai sähköpostitse vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 18:55:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.