Poliisi tarkasti viime viikolla yhteensä noin 1?300 raskasta ajoneuvoa eri puolilla Suomea. Matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan 14 tapauksess" /> Poliisi tarkasti viime viikolla yhteensä noin 1?300 raskasta ajoneuvoa eri puolilla Suomea. Matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan 14 tapauksess" />

YLE


Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti viime viikolla koko maassa. Valvontaan osallistuivat kaikki poliisilaitokset.

Valvontajakson aikana tarkastettiin yli 1300 raskasta ajoneuvoa. Tarkastetuista ajoneuvoista noin 15 prosenttia oli ulkomaille rekisteröityjä.

Ajo- ja lepoaikarikkomuksia todettiin yhteensä 140 kappaletta. Lisäksi 25 tapauksessa ajopiirturia ei käytetty lain edellyttämällä tavalla.

Puutteellisen kuorman varmistamiseen poliisi puuttui 59 ajoneuvon kohdalla. Liian painavia kuormia mitattiin 26 kappaletta.

Valvonnan aikana tavattiin myös 11 kuljettajaa, joiden ajo-oikeus ei ollut riittävä kuljetettuun ajoneuvoon.

Tilanne ei ole kohentunut

- Tarkastusmäärään suhteutettuna raskaassa kalustossa havaittiin epäkuntoisuuksia aiempaa enemmän, toteaa poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksen tiedotteessa.

Kuljettajille määrättiin kokonaisuudessaan 280 eri seuraamusta. Joillekin kuljettajista kirjoitettiin seuraamuksia useammasta kuin yhdestä rikkeestä. Määrä oli samassa suhteessa tarkastusmäärien kanssa kuin vastaavalla valvontajaksolla viime kesänä.

Tehoviikon tavoitteena oli liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta.

mardi 26 juillet 2022 18:20:20 Categories: YLE tieliikenne

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.