Ilta Sanoma

Tuen saanut yrittäjä katsoo lataustolpan "ampuvan jalkaan" bensiinin ja dieselin myyntiä.

Energiaviraston vuonna 2021 tekemän arvion mukaan keskeinen haaste on pikalatauspisteiden latausliiketoiminnan heikko kannattavuus.

Energiaviraston vuonna 2021 tekemän arvion mukaan keskeinen haaste on pikalatauspisteiden latausliiketoiminnan heikko kannattavuus. Kuva: Roni Rekomaa

Simpeleen Nesteelle piti rakentaa sähköauton latauspaikka, mutta nyt kyseisen aseman yrittäjä kieltäytyy rakennustöistä, kertoo Simpeleen asioita seuraava paikallislehti Uutisvuoksi.

Asian tekee erikoiseksi se, että työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva energiavirasto ehti jo myöntää Simpeleen Nesteen latauspaikkaan yhteensä 59?000 euron valtiontuen.

Lue lisää: Sähköautoilija kokeili ajaa Helsingistä Lappiin yksinomaan ilmaiseksi tarjotulla sähköllä - näin siinä kävi

Neste Simpeleen yrittäjä Soile Hellstenin mukaan pikalaturi jää kuitenkin rakentamatta, sillä siitä "ei ole aseman liiketoiminnalle hyötyä".

-?Se olisi tullut maksamaan meille aika paljon, enkä lähtenyt siihen mukaan. Meidän elinkeinomme on polttoainemyynnissä, ja se ampuisi itseään jalkaan jos tuohon laittaisi sähkötolpan, Hellsten perustelee ratkaisuaan Uutisvuoksessa.

Lue lisää: Uusi riidan­aihe: Epä­selvyydet lataus­järjestyksestä saivat ruotsalaiset sähkö­autoilijat turvautumaan nyrkkeihin

Ilta-Sanomat ei tavoittanut useista yrityksistä huolimatta Hellsteniä kommentoimaan tilannetta tarkemmin.

Energiavirastosta todettiin lisäksi, ettei virasto kommentoi kesken olevia yksittäistapauksia.

Lue lisää: Moottori-lehti ajoi 9?000 euron sähköautolla 519 kilometriä Helsingistä Kiuruvedelle - tuskalliseen matkaan kului käsittämättömät 15 tuntia

Energiavirasto järjesti joka tapauksessa viimeksi kesäkuussa 2022 tarjouskilpailun tuesta sähköautojen pikalatauspisteiden rakentamista varten.

Kilpailtavaa lataustolppatukea oli tuolloin tarjolla yhteensä viisi miljoonaa euroa.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 17:28:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.