Ilta Sanoma

Puoliso on pysynyt laulajatähden rinnalla vaikeina aikoina.

Viime viikot ovat olleet raskasta aikaa latinotähdelle.

Viime viikot ovat olleet raskasta aikaa latinotähdelle. Kuva: REUTERS

Poptähti Ricky Martin, 50, on ollut viime viikkoina julkisuudessa väkivaltasyytösten takia ja hänelle määrättiin myös lähestymiskielto 21-vuotiasta sukulaismiestään kohtaan.

Syytöksiä käsiteltiin oikeudessa Puerto Ricossa 21. heinäkuuta, jolloin myös tapaus hylättiin sukulaismiehen omasta pyynnöstä. Samalla lähestymiskielto peruttiin.

Syytökset olivat raskaita, sillä Puerto Ricon lain mukaan insestistä voi seurata jopa 50 vuoden vankeustuomio.

Oikeudenkäynnin jälkeen Martinin aviopuoliso Jwan Yosef, 37, ilmaisi tukensa rakkaalleen Instagramissa.

- Totuus voittaa, hän kirjoitti julkaisemansa yhteiskuvan alle.

Vuonna 2017 avioituneella parilla on neljä lasta.

Myös Ricky Martin ilmaisi helpotuksensa oikeudenkäynnin jälkeen.

- Luojan kiitos minusta tehdyt väitteet todettiin valheiksi, mutta aion olla rehellinen. Tämä kaikki on ollut todella tuskallista. Tuskallista minulle, perheelleni ja ystävilleni. En toivoisi tällaista kenellekään.

Vaikka Martin kuvailee prosessia tuskalliseksi, hän kertoo toivovansa siskonpojalleen vain parasta.

- Toivon, että hän saa apua, jotta hän voi aloittaa uuden, rakkauden ja totuudentäyteisen elämän eikä satuttaisi muita ihmisiä, Martin kommentoi.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 17:10:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.