Samuel Purola ja Samuli Samuelsson ovat mukana Jyväskylän GP-kilpailussa. Illalta voidaan ennakoida jälleen yhtä uutta Suomen ennätystä." /> Samuel Purola ja Samuli Samuelsson ovat mukana Jyväskylän GP-kilpailussa. Illalta voidaan ennakoida jälleen yhtä uutta Suomen ennätystä." />

YLE


Kotimainen yleisurheilun GP-kausi jatkuu tänään Jyväskylässä. Lähetys Yle Areenassa kello 17.50 ja TV2:ssa 18.30. Kisan aikana voi äänestää myös illan parasta urheilijaa ja voittaa lippupaketin yleisurheilun Ruotsi-otteluun. Äänestyksestä julkaistaan erillinen artikkeli Ylen digipalveluissa.

Yleisurheilukausi jatkuu tänään Jyväskylän GP-kisalla. Lähtöviivalla nähdään kauden aikana Suomen ennätyksiin yltäneet pikajuoksijat Samuel Purola ja Samuli Samuelsson.

Purola kilpailee Jyväskylässä sivumatkallaan 400 metrillä. Samuelsson on mukana 100 metrin kilpailussa. Lisäksi molemmat juoksevat Suomen pikaviestijoukkueessa.

Samuelsson on kokenut haasteita Porvoon 100 metrin ennätysjuoksunsa jälkeen. Harjoittelu on ollut vaikeaa, kun konkreettista aikatavoitetta ei tällä hetkellä ole.

- Tuli tosi tyhjä olo. Se on se, mihin on koko ajan tähdännyt ja tiennyt, että voin sen juosta. Nyt kun ennätys meni, niin ei ollut sitä tuloksellista tavoitetta enää, Samuelsson kertoi Yle Urheilulle.

Samuelssonin seuraavana etappina siintää Münchenin EM-kisat ja niissä menestyminen, mitä ajatellen Jyväskylän GP-kilpailulla on tärkeä rooli. Samuelsson kilpaili viimeksi Porvoossa ja Jyväskylän lisäksi 100 metrin lähtö on luvassa vielä Kalevan kisoissa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

"Tuntuu, ettei ole kertaakaan vielä tälle kesää kulkenut niin kovaa"

Viimeisimpänä Suomen ennätyksen rikkoi Purola, joka on tällä hetkellä nopein suomalainen 200 metrillä. Purolan SE syntyi Ruotsissa, vain viikko Samuelssonin ennätyksen jälkeen.

Purolan mukaan 400 metrin kilpailut ovat parantaneet hänen pikamatkasuorituksiaan ja tuovat vastapainoa räväkämmille 100 ja 200 metrin matkoille. Purola juoksi 400 metrin kilpailun päivää ennen Suomen ennätysjuoksuaan ja paransi tuolloin ennätystään myös täyden kierroksen matkalla.

- Tuntuu, ettei ole kertaakaan vielä tälle kesää kulkenut niin kovaa kuin sen juoksun jälkeen. En ole havainnut minkäänlaista väsymystä sen kisareissun jälkeen, Purola kertoi.

Samuelssonin tavoin Purola tähtää Münchenin EM-kisoihin enemmän tulokselliset kuin ajalliset tavoitteet mielessään.

Samuel Purola kilpailemassa.
Purola hakee pidemmiltä 400 metrin kilpailuilta vaihtelua.All Over Press

Uudet Suomen ennätykset koventavat kilpailua suomalaisjuoksijoiden keskuudessa, mikä on Purolan mukaan hyvä asia. Samuelsson omaa tällä hetkellä myös ainakin yhden ajallisen tavoitteen 100 metrin juoksun ulkopuolella.

- On minulla onneksi tuo toinen matka, 200 metriä, jossa ennätystä ei vielä ole, joten on jotain sitten, mitä jahdata, Samuelsson totesi.

Jälleen uusi Suomen ennätys?

Jyväskylän GP-kisan osalta juoksijat laittavat suurimmat odotuksensa pikaviestiin, johon Suomella on nimettynä kovatasoinen joukkue. Purolan ja Samuelssonin kanssa 4 x 100 metrin viestissä juoksevat kauden kotimaisen tilaston neljättä sijaa 100 metrillä jakavat Eino Vuori ja Oskari Lehtonen.

Mahdollista on jälleen uuden Suomen ennätyksen syntyminen. Nykyinen Suomen ennätys 38,92 on Berliinin EM-kisoista vuodelta 2018. Tuolloin viestissä kilpailivat Eetu Rantala, Otto Ahlfors, Oskari Lehtonen ja Samuel Purola.

- Meillä on nyt kovin porukka ajallisesti, mitä on koskaan ollut. Jos vaihdot pelaa niin kyllä meillä on mahdollisuus juosta neljä vuotta vanha Suomen ennätyskin rikki, Purola arvioi.

Purola on 100 metrin kauden tilastoissa toisena. Myöskään ennätysmies Samuelsson ei näe rajoitteita uuden Suomen ennätyksen syntymiselle.

- Hyvillä vaihdoilla voidaan juosta Suomen ennätys En näe mitään syytä, miksi ei. Ollaan kaikki hyvässä kunnossa.

Kotimainen yleisurheilun GP-kausi jatkuu tänään Jyväskylässä. Lähetys Yle Areenassa kello 17.50 ja TV2:ssa 18.30.

Lue myös:

Samuli Samuelsson juoksi uuden 100 metrin Suomen ennätyksen! Tommi Hartosen yli 20 vuotta vanha ennätys historiaan: "Nyt onnistui täydellinen juoksu"

Jälleen Suomen ennätys pikamatkalla! Samuel Purola murskasi yli 20 vuotta vanhan SE:n Ruotsissa: "Kaikki tähdet olivat kohdillaan"

Annimari Korte kertoo kautensa olevan ohi - ei ole omien sanojensa mukaan toipunut koronavirustaudeista

Entinen Suomen nopein nainen löysi uuden roolin - tuplamaisteri Hanna-Maari Päkkillä on tärkeä tehtävä yleisurheilun MM-joukkueessa

mardi 26 juillet 2022 17:00:23 Categories: YLE yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.